Jäsenmikro saa käyttäjiltä erinomaiset arvosanat
SAK:n jäsenmikroja myyty noin 20 000 kappaletta
SAK:n jäsenmikron on hankkinut jo noin 20 000 SAK:laista palkansaajaa. Jäsenmikroja alettiin kampanjaluonteisesti myydä vuonna 1998. Jatkuva jäsenetu jäsenmikro on ollut vuodesta 2001. Näitä Pohjanmaan Mikro Oy:n eli Pomin toimittamia laitteita on näiden kahden vuoden aikana myyty jo noin 4700.
SAK:n jäsenmikroetu on osaltaan lisännyt SAK:laisen jäsenkunnan mahdollisuuksia tietotekniikan käyttöön. Lähes puolelle vastaajista (47 %) SAK:n jäsenmikro on ollut ensimmäinen oma tietokone. Kolme neljästä (76 %) oli kuitenkin jo aikaisemmin käyttänyt tietokonetta jossain yhteydessä vähintään kahden vuoden ajan ja vain 13 prosenttia jäsenmikron hankkineista ei ollut koskaan aikaisemmin käyttänyt tietokonetta.
Tiedot käyvät ilmi kaikille vuodesta 2001 jäsenmikron hankkineille syyskuussa 2003 lähetetystä kyselystä, jossa pyydettiin kertomaan jäsenmikron käyttökokemuksista. Kysely lähetettiin noin 4300 henkilölle ja vastauksia saatiin noin 2300 kappaletta.
Kolme neljästä jäsenmikrokäyttäjästä arvioi omat tietokoneen käyttötaitonsa vähintään kohtalaisiksi. Suurin osa on hankkinut taitoja itse opiskelemalla (70 %). Ulkopuolisista opin lähteistä tärkeimpiä olivat kyselyn mukaan kaverit (35 %), työnantajan järjestämä koulutus (33 %) sekä muun opiskelun yhteydessä saatu koulutus (26 %).
Lähes seitsemän kymmenestä jäsenmikron hankkineesta käyttää kotikonetta vähintään kolme tuntia viikossa. Jäsenmikroa käytetään eniten Internetin selailuun (92 %), sähköpostin lukemiseen (83 %), tekstinkäsittelyyn (78 %), pelaamiseen (50 %) ja musiikin kuunteluun (40 %).
Kokonaispaketti ylivoimaisesti tärkein syy jäsenmikron hankintaan
SAK:n jäsenmikrojen käyttäjät ovat lähes poikkeuksetta tyytyväisiä jäsenmikroonsa. Yhdeksän kymmenestä vastaajasta (90 %) antoi SAK:n jäsenmikrolle yleisarvosanan ”erinomainen” tai ”hyvä”. Kyselyn perusteella jäsenmikro on myös vastannut hyvin niitä odotuksia, joita käyttäjillä oli ennen jäsenmikron hankintaa (88 %).
SAK:n jäsenmikroedun perustarkoituksena on tarjota jäsenille järkevään hintaan paketti, joka sisältää kaiken tarvittavan, mukaan lukien neljän vuoden takuu, virustorjunta ja puhelintuki sekä valtakunnallinen kotiinkuljetus. Tämä on myös kyselyn perusteella ollut tärkein SAK:n jäsenmikron hankinnan syy: kolme neljästä (73 %) vastaajasta oli hankkinut jäsenmikron, koska se on kokonaispaketti, joka sisältää kaiken tarvittavan. Muita yleisiä syitä jäsenmikron hankintaan olivat valmiiksi neuvoteltu osamaksurahoitus (41 %), kotimainen laitevalmistaja (37 %) ja helppo saatavuus eli valtakunnallinen kotiinkuljetus (36 %).
Kyselyyn vastanneista kaksi kolmasosaa (63 %) käytti hankintaan valmiiksi neuvoteltua osamaksurahoitusta.
Myös kotimaiselle laitevalmistajalle Pomille hyvät arvosanat
Neljä viidestä (80 %) ilmoitti SAK:n jäsenmikron käyttöönoton sujuneen ongelmitta. Niistä, joilla oli ongelmia, lähes kolmannes (30 %) selvisi ongelmista itse ja loput saivat apua joko jäsenmikrojen toimittajalta Pomilta tai tuttaviltaan.
SAK:n jäsenmikron hankkineilta kysyttiin myös tyytyväisyyttä mikrojen toimittajan Pomin tekniseen tukeen ja huoltoon. Vähintään hyvän arvosanan antoi Pomin tekniselle tuelle 77 % vastaajista ja huollolle peräti 85 %. Yleisarvosanaksi Pomin toiminnasta antoi vähintään hyvän yli 90 % vastaajista.
Jäsenmikropaketit on jaettu kahteen sarjaan: SAK:n perussarjan edulliset tietokoneet on tarkoitettu kodin peruskäyttöä varten ja SAK:n tehosarja koostuu puolestaan vaativien käyttäjien tehokkaista ja helposti laajennettavista tietokoneista. Molempiin sarjoihin kuuluu pöytätietokone ja sen design-malli, kannettava sekä päivittäjän keskusyksikkö.
Lisätietoja SAK:n jäsenmikroista, laitekokoonpanoista, hinnoista sekä paketteihin saatavista lisäyksistä ja vaihtoehdoista saa nettiosoitteesta www.pomi.fi/sak. Tilaukset voi tehdä soittamalla numeroon (08) 555 2514 (Pomin myynti, arkisin klo 9-20) tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen myynti@pomi.fi. Näistä voi myös kysellä lisätietoja.
SAK:n jäsenmikrot toimitetaan maksutta kotiin ympäri Suomea. Toimitukset tapahtuvat ilta-aikaan ja toimitusaika on yksi viikko tilauksesta.
Jäsenmikrokyselyn tuloksia löytyy pdf-muodossa SAK:n netin jäsenmikroklubista osoitteesta www.sak.fi/jasenmikroklubi/.
Lisätietoja:
Koulutussuunnittelija Hannu Rosengren, puh. (09) 772 1426