Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Systeemin on opittava virheist…

Uutinen

Systeemin on opittava virheistään (4.11.1999)

– KELA:n ja muidenkin lakisääteistä sosiaaliturvaa hoitavien laitosten on otettava opikseen sotkusta, joka on syntynyt kansaneläkkeiden tarkistamisesta, sanoo SAK:n osastopäällikkö Pertti Parmanne. – KELA:n taitamaton menettely on herättänyt ymmärrettävää suuttumusta, pelkoa ja ahdistusta eläkeläisten parissa.

Parmanne toteaa, että ikäihmistenkin on voitava luottaa eläkkeistään ja muus-ta sosiaaliturvastaan päättäviin tahoihin. – Ei voida vaatia, että kansalaiset itse pystyisivät laskemaan, onko eläke markalleen oikein tai valvomaan, siirtyvätkö kaikki heidän antamansa tiedot oikein eläkkeiden laskijoille.

SAK:n mielestä virheelliset päätökset on korjattava, mutta vastuullisesti. Parmanteen mielestä tapauksissa, joissa eläkettä on maksettu liikaa eläkelaitoksen virheen takia, tulisi käyttää lain sallimaa mahdollisuutta luopua takaisinperinnästä. – Takaisinperintä tällaisissa tapauksissa on kansalaisten oikeustajun vastaista. Asiat on hoidettava niin, ettei virheitä synny ja päätökset on kirjoitettava siten, että niistä saa selvän ilman tulkkia.

Lisätietoja: Sosiaalipoliittinen sihteeri Kaija Kallinen, puh. (09) 7721 444 tai 040 500 2417