Suomen pitäisi ratifioida siirtotyöntekijöitä koskevat sopimukset
SAK toivoo, että Suomi ratifioisi mahdollisimman pian siirtolaistyöntekijöiden ja heidän perheidensä suojelua koskevan YK:n yleissopimuksen. YK:n yleiskokous hyväksyi sopimuksen jo yli kaksikymmentä vuotta sitten.
– Ratifioimalla siirtolaistyöntekijöitä koskevan yleissopimuksen Suomi ilmaisisi tukevansa YK:n toimintaa ja puolustavansa ihmisoikeuksia. Lainsäädäntömme vastaa jo nyt pitkälti yleissopimusta, joten senkään suhteen ratifioinnille ei ole esteitä, SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto toteaa.
Suomi ei ole myöskään ratifioinut Kansainvälisen työjärjestön ILOn muuttavia työntekijöitä koskevaa yleissopimusta (nro 97) eikä siirtolaisten ja ulkomaalaisten työntekijöiden kohteluun liittyvää yleissopimusta (nro 143). Myös nämä sopimukset pitäisi SAK:n ja muiden palkansaajien keskusjärjestöjen mielestä ratifioida niin pian kuin mahdollista.
Tilapäisten työntekijöiden määrä on kasvussa
Suomessa on yhä enemmän sellaisia työntekijöitä, jotka tulevat maahan vain tilapäisesti töihin. He työskentelevät usein rakennustyömailla, viime vuosina mm. Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla.
– Ei ole mitenkään epätavallista, että tilapäisesti Suomessa työskenteleville maksetaan alipalkkaa, heidän asuinolonsa ovat kurjat eikä sosiaaliturvaa ole. Usein kysymys on pitkistä alihankintaketjuista, joissa ketjun alimmat yritykset eivät noudata työehtosopimuksia eivätkä muutenkaan hoida yhteiskunnallisia velvoitteitaan, Anu-Tuija Lehto kertoo.
Suomessa on arvioitu olevan myös parisataa niin sanottua paperitonta työntekijää, jotka tulevat EU:n ulkopuolelta ja tekevät työtä ilman oleskelu- ja työlupaa. Näillä työntekijöillä ei ole mitään oikeuksia, ja heillä on muita työntekijöitä suurempi vaara joutua väärinkäytösten ja ihmiskaupan uhreiksi.
– Paperittomat työntekijät ovat lohduttomassa asemassa. Maasta poistamisen pelossa työntekijä ei ongelmatilanteissakaan voi hakeutua viranomaisten puheille. Moni välttelee myös ammattiliittojen edustajia, koska omassa kotimaassa työntekijöiden järjestäytyminen ei välttämättä ole turvallista, Anu-Tuija Lehto sanoo.
Sunnuntaina vietetään kansainvälistä siirtolaisten päivää
YK:n yleiskokous on julistanut joulukuun 18. päivän kansainväliseksi siirtolaisten päiväksi. Päivän vieton tarkoituksena on korostaa siirtolaistyöntekijöiden ihmisoikeuksia. Arvioiden mukaan joka 35. henkilö maailmassa on siirtolainen.