Australian uusi hallitus alkoi palauttaa lakeihin ay-oikeuksia
Australiassa hiljattain vaalit voittaneen työväenpuoleen muodostama hallitus on alkanut kohentaa ay-oikeuksien laillista perustaa. Ensiaskeleena hallitus kielsi uusien sopimusten tekemisen oikeistohallituksen säätämän työsopimusjärjestelmän mukaan. Järjestelmä jätti palkansaajat vaille kollektiivista sopimusturvaa. Kielto tuli voimaan 28. maaliskuuta.
Australian ay-järjestöt korostavat, että kielto ei kuitenkaan mitätöi jo tehtyjä sopimuksia. Voimassa oleva lainsäädäntö ei velvoita työnantajaa tunnustamaan ammattiosastoa neuvotteluosapuoleksi, vaikka kaikki työntekijät olisivat ammattiosaston takana. Lisäksi työnantajalla on oikeus sivuuttaa ammattiosasto, jos se haluaa solmia kollektiivisen työehtosopimuksen henkilöstön kanssa.
Irtisanominen on yhä helppoa, mikä mahdollistaa työnantajille luottamushenkilöiden mielivaltaisen kohtelun aina erottamista myöten.
– Hallitus on luvannut saattaa vuoden 2008 loppuun mennessä voimaan lain, joka velvoittaa työnantajan neuvottelemaan kollektiivisesta työehtosopimuksesta, jos työntekijöiden enemmistö sitä kannattaa, suuren monialaliiton Amwun puheenjohtaja Julius Rowe muistuttaa.