Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK palkittiin apartheidin vas…

Uutinen

SAK palkittiin apartheidin vastaisesta työstä

COSATU palkitsi SAK:n apartheidin vastaisesta työstä.

Etelä-Afrikan ammattiyhdistysliikkeen keskusjärjestö COSATU on palkinnut SAK:n apartheidin vastaisesta työstä. Elijah Barayi -palkinnon vastaanotti Auto- ja kuljetusalan ammattiliiton AKT:n entinen puheenjohtaja Risto Kuisma Etelä-Afrikan Johannesburgissa.

Lokakuussa 1985 AKT julisti Risto Kuisman johdolla Suomen ja Etelä-Afrikan välisen kaupan boikotin vastalauseena apartheid-politiikalle. Myös SAK:n hallitus asettui tukemaan AKT:n päätöstä, minkä jälkeen useat ammattiliitot liittyivät mukaan rintamaan.

Saarto oli harvinaisen laaja ja kattava, koska koko kauppavaihto Suomen ja Etelä-Afrikan välillä tapahtui satamien kautta. AKT oli tarvittaessa valmis pysäyttämään boikottia kiertävien yritysten tuonnin ja viennin kokonaan.

Boikotti katkaisi kaiken Suomen ja Etelä-Afrikan välisen kaupankäynnin ja päättyi vasta keväällä 1992, jolloin demokratiakehitys oli Etelä-Afrikassa jo hyvässä vauhdissa.

Eteläafrikkalainen ammattiliittojen keskusjärjestö COSATU perustettiin vuonna 1985 neljän apartheidia ja syrjintää vastustaneen ammattiliiton yhteenliittymänä. Nykyään COSATU edustaa yli kahta miljoonaa työntekijää ja 33 ammattiliittoa.

Elijah Barayi oli kansalaisoikeustaistelija ja COSATUn ensimmäinen puheenjohtaja. Hänen mukaansa nimetty palkinto myönnetään tahoille, jotka merkittävästi tukivat eteläafrikkalaista ammattiyhdistysliikettä taistelussa apartheidia vastaan.