Pätkätyöntekijöiden asema turvattava eläkkeitä ja työttömyysturvaa kehitettäessä
SAK:n hallitus sai maanantaisessa kokouksessaan selvityksen eläkkeitä ja työttömyysturvan uudistamista käsittelevien neuvotteluryhmien työskentelystä. Keskustelussa oltiin huolestuneita mm. pätkätyöntekijöiden asemasta työelämässä ja pidettiin tärkeänä, että heidät huomioidaan eläkelakeja ja työttömyysturvaa kehitettäessä.
Ainoa todellinen lääke Suomen köyhyysongelmaan on työn tarjoamisen ohella ansioturvalle pääsyn helpottaminen. SAK:n hallitus edellyttikin, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehto työttömyysturvaa kehitettäessä palautetaan nykyisestä kymmenestä kuukaudesta aikaisempaan kuuteen kuukauteen. Samoin hallitus piti tärkeänä, että soviteltua päivärahaa kehitetään siten, että se jatkossa mahdollistaa nykyistä paremmin lyhytaikaisen työn vastaanottamisen.
Keskustelussa korostettiin, että työelämän muutos, mm. pätkätöiden raju lisääntyminen, on otettava huomioon eläkelakeja kehitettäessä. SAK:ssa vaaditaan oikeudenmukaisempaan yhteyttä työeläkemaksujen ja eläkkeiden välille. Eläkettä on jatkossa kerryttävä myös alle 23-vuotiaana tehdystä työstä. SAK:ssa pidetään tärkeänä, että keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää voidaan työelämää kehittämällä nostaa. Tämä myös hillitsee osaltaan tarvetta työeläkemaksujen nostamiseen. Sen sijaan ajatukset eläkeleikkauksista eläkeuudistuksen yhteydessä torjuttiin SAK:n hallituksen kokouksessa voimakkaasti.
Humak-koulutus käyntiin Kiljavan opistolla syksyllä 2002
SAK:n hallitus käsitteli kokouksessaan myös kansalaistoiminnan ammattikorkeakouluopetuksen käynnistymistä Kiljavan opistolla syksyllä 2002. Mallia korkeakoulutasoisen opetuksen käynnistämisestä on valmisteltu yhteistyössä Humanistisen ammattikorkeakoulun (Humak) kanssa SAK:n hallituksen tehtyä asiasta periaatepäätöksen kesällä 1999. Koulutus antaa laaja-alaisen pätevyyden kansalaistoiminnan eri alueille. SAK:n hallitus on nähnyt ammattikorkeakoulututkinnon tärkeäksi väyläksi myös uusien työntekijöiden kouluttamiseen ay-liikkeen vastuullisiin tehtäviin työelämän sukupolvenvaihdostilanteessa.
Koulutuksen on tarkoitus käynnistyä sekä nuorisoasteen että aikuisille suunnattuna muuntokoulutuksena, joissa kummassakin olisi ensimmäisenä syksynä 20 aloituspaikkaa. SAK:n hallitus päätti kokouksessaan mm. Humak-opetukseen hakeutuville jäsenille maksettavaa kurssiapurahaa sekä työssäoppimispaikkojen tarjoamista koskevista suosituksista.
SAK jatkaa pääosin entisellä organisaatiolla
SAK:n hallitus vahvisti maanantaisessa kokouksessaan järjestön organisaation alkaneelle edustajakokouskaudelle. Edellisen kerran organisaatio uudistettiin vuoden -96 edustajakokouksen jälkeen. SAK jatkaa entisellä osastorakenteella, mutta kehittää toimintatapojaan yhä voimakkaammin matriisissa tapahtuvan tiimityöskentelyn suuntaan.
Kokonaistoimintojen johdossa jatkavat puheenjohtaja Lauri Ihalainen ja hallituksen varapuheenjohtaja Pekka Ahmavaara. Työympäristöosaston vetäjänä toimii johtaja Kirsti Palanko-Laaka, yhteiskuntapoliittista osastoa johtaa Pertti Parmanne, kansainvälistä osastoa Marjaana Valkonen, jäsenpalveluosastoa Eero Heinäluoma ja talous- ja sisäisten palvelujen osastoa Mikko Paiho. He myös muodostavat SAK:n johtoryhmän.
Hallitus nimitti lisäksi SAK:n kehittämispäälliköksi kokonaistoimintojen johtoon VTM Eija Hietasen. Hän seuraa tehtävässä edustajakokouksen yhteydessä KV-osaston johtoon valittua Marjaana Valkosta. Eija Hietanen siirtyy kehittämispäälliköksi SAK:n työympäristöosaston apulaisosastopäällikön tehtävästä.
SAK:n uuden Etelä-Hämeen aluepalvelukeskuksen aluejohtajaksi Lahteen nimitettiin SAK:n Kymen aluejohtaja Pentti Immonen. Immonen siirtyy Etelä-Hämeen aluepalvelukeskukseen syksyn aikana. Etelä-Hämeen aluepalvelukeskuksen toimialueena on Kanta- ja Päijät-Häme. Kymen aluepalvelukeskuksen aluetoimitsijaksi nimitettiin keskuksen nykyinen toimistonhoitaja Leila Oderma.
SAK:n työvoima- ja koulutuspoliittiseksi sihteeriksi yhteiskuntapoliittiselle osastolle valittiin KTV:n koulutussuunnittelija, YTM Saana Siekkinen. Siekkinen on aikaisemmin työskennellyt mm. SAKKI ry:n edunvalvontasihteerinä. Hän aloittaa uudessa tehtävässään lokakuun alussa.
Hallitus päätti vakinaistaa VTM Markku Liljeströmin tehtävän SAK:n koulutuspäällikkönä 1.1.2002 alkaen. Liljeström on hoitanut tehtävää määräaikaisesti keväästä 1999 ja ollut tämän ajan virkavapaalla Kiljavan opiston rehtorin tehtävästä.
Vt. nuorisosihteeriksi valittiin sihteeri Hannele Ugur SAK:n jäsenpalveluosastolta. Hannele Ugur aloittaa nuorisosihteeri Eija Harjulan äitiyslomasijaisena 15. marraskuuta.