SAK peräänkuuluttaa palvelualojen innovaatioita ja yrityksiltä yhteiskuntavastuuta
– Suomessa on jo pitkään tiedostettu, ettei kilpailukykyä ja talouden kasvua voi jättää pelkästään teollisen tuotannon varaan. SAK ja Palvelualojen ammattiliitto esittävätkin seuraavaan hallitusohjelmaan kansallista palveluohjelmaa, jolla etsittäisiin keinoja parantaa palvelujen työllistävyyttä, tuottavuutta ja vientimahdollisuuksia, totesi SAK:n kehittämispäällikkö Marja Erkkilä Ideaparkin liikekaupungin avajaisseminaarissa Lempäälässä.
– Ideapark on esimerkki innovaatiosta, jossa ihmisille tarjotaan shoppailuelämysten lisäksi kulttuuri- ja harrastusmahdollisuuksia. Sillä on myös huomattava työllisyys- ja elinkeinopoliittinen vaikutus Tampereen seudulla. Jo rakennusvaiheessa Ideapark on ollut merkittävä työllistäjä. Syksyn aikana on kuitenkin ilmennyt epäilyjä eräiden alihankintayritysten vilpillisyydestä maksaa ulkomaalaiselle työvoimalle alipalkkoja. Tapaus osoittaa, että lainsäädännössämme ja viranomaisten valvontamahdollisuuksissa on vielä kehittämisen varaa. Eduskunnassa käsittelyssä olevalle tilaajavastuulaille onkin tilausta, Erkkilä sanoi.
SAK on esittänyt eri yhteyksissä myös kanneoikeutta ammattiliitoille. Sille olisi käyttöä erityisesti ulkomaalaisten työehtojen parantamisessa ja valvonnassa.
– Yritysten on toimittava vastuullisesti ja noudatettava lakeja. Kilpailu asiakkaista ja osaavasta työvoimasta edellyttävät yrityksiltä entistä enemmän yhteiskuntavastuuta. Eduskuntakäsittelyssä olevat lait &#;8211 tilaajavastuulaki ja yhteistoimintalaki – ovatkin mitä suurimmassa määrin yhteiskuntavastuulakeja, Erkkilä totesi.
Erkkilän mukaan palvelualojen erityisenä haasteena ovat kokoaikaiset ja vakituiset työsuhteet, joiden palkalla voi elää. Lisätuntien tarjoamisvelvoitteista huolimatta vastentahtoista osa-aikatyötä on edelleen paljon. Viime aikoina on kuitenkin tässäkin asiassa löytynyt yhä useammin hyviä työnantajia, jotka tarjoavat lisätunteja niitä haluaville sen sijaan, että palkattaisiin yhä uusia osa-aikatyöntekijöitä. Marja Erkkilä toivoo, että työnantajilla on tahtoa löytää hyvällä työvuorosuunnittelulla kokoaikaisia työsuhteita niitä haluaville. Työajat puhuttavat muutoinkin palvelualojen työntekijöitä. Kauppojen aukioloaikojen laajuus aiheuttaa monesti ongelmia työntekijöille sovittaa yhteen työ- ja perhe-elämää. Olisikin toivottavaa, että yhä useampi yritys ottaisi brändikseen perheystävällisen työpaikan tavoitteen, jossa työntekijän tarpeita kuunnellaan.
– Ideapark on suhtautunut myönteisesti ammattiliiton aloitteellisuuteen saada uudet työntekijät ammatillisesti järjestäytymään. Yhteiskuntavastuuseen vakavasti suhtautuvat yritykset tietävät, että on sekä työntekijöiden että työnantajan etu, kun työpaikalla on valittu työntekijöitä edustavat luottamushenkilöt. Näin yhteistoiminnalle luodaan tasaveroisen vuoropuhelun edellytykset yhdessä kehittää työtä ja työyhteisöä, Erkkilä painotti.