Sairausvakuutuksen rahoitus kestäväksi ja selkeäksi
Valtionvarainministeriö esittää vakuutetun sairausvakuutusmaksun korottamista 0,5 prosenttiyksiköllä vuoden 2003 alusta. Se merkitsisi ensinnäkin palkansaajien sairausvakuutusmaksun nousua 1,5 prosentista peräti 2 prosenttiin ja toiseksi eläkeläisten maksunalennuksen peruuttamista.
VM:n esitys on jo ehtinyt nostattaa poliittisen myrskyn. Myös hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovat yksi toisensa jälkeen sanoutuneet irti korotuksesta. Syynä ovat epäilemättä vaalien läheisyys ja lupaus eläkeläisten ylimääräisen maksun poistamisesta.
Sairausvakuutusta ja sen rahoitusta pitäisi kuitenkin malttaa katsoa kokonaisuutena ja pidemmällä aikavälillä kuin eduskuntavaaleihin asti. Periaatteena on ollut, että sairausvakuutus rahoitetaan pääosin työnantajien ja vakuutettujen maksamin maksuin ja että valtio osallistuu rahoitukseen tarvittaessa takuusuorituksilla.
Tällä hetkellä lakisääteisessä sairausvakuutuksessa maksut eivät kata erityisesti lääkekorvausten kasvattamia menoja. Valtio onkin joutunut pumppaamaan sairausvakuutukseen budjetin kautta runsaasti lisärahoitusta menojen kattamiseksi. Nyt rahoitusvaje on runsas neljännes sairausvakuutuksen menoista eli yli 670 miljoonaa euroa (4 miljardia markkaa). Sosiaali- ja terveysmenojen pitkän aikavälin kehitystä pohtineelle SOMERA-toimikunnalle tehtyjen laskelmien mukaan tämä vaje kasvaisi vuoteen 2030 mennessä jo kolmannekseen sairausvakuutuksen menoista eli yli 1 680 miljoonaan euroon (10 miljardiin markkaan).
Suomen lakisääteisen sairausvakuutuksen taso on eurooppalaisessa vertailussa heikkoa keskitasoa. Erityisesti ansionmenetysten korvauksena maksettavat sairaus-, äitiys- ja vanhempainrahat ovat 1990-luvun säästöjen kuihduttamia. Myös omavastuut ovat sietämättömän korkeat. Lisäksi sairausvakuutuksessa on epäkohtia, joiden korjaamista on viivytelty. Näin ollen etujen leikkaukset eivät voi tulla kyseeseen rahoitusvajeen pienentämisessä.
SAK:n mielestä sairausvakuutuksen rahoitus kaipaa paitsi turvaavuutta myös selkeyttämistä. SOMERA-toimikunnan taustamuistiosta löytyy käyttökelpoinen malli, jolla parannetaan kestävästi sairausvakuutuksen rahoitusperustaa, vahvistetaan vakuutusperiaatetta ja toisaalta säilytetään riittävässä määrin myös yhteisvastuuta. Mallin mukaan sairausvakuutus rahoitettaisiin edelleen kolmijakoisesti.
Ensinnäkin työtulovakuutus eli ansiosidonnaiset sairaus-, äitiys-, erityisäitiys- sekä isyys- ja vanhempainrahat on luontevaa rahoittaa kokonaan työnantajien maksuilla. Tämä on perustelua siksikin, että työnantajien maksaessa työ- ja virkaehtosopimusten määräysten mukaan palkkaa esimerkiksi sairausloman ajalta, sairauspäivärahat suoritetaan työnantajalle. Samoin sairausvakuutuksen korvaukset työnantajille lakisääteisen työterveyshuollon menoista on edelleen perustelua rahoittaa työnantajien maksuilla.
Toiseksi on sosiaaliturvan yleisten rahoitusperiaatteiden mukaista, että vähimmäismääräiset sairaus-, äitiys- ja vanhempainrahat rahoitetaan yleisistä verorahoista.
Kolmannen sairausvakuutuksen osan eli sairaanhoitovakuutuksen merkittävin menoerä ovat lääkekustannukset. Sairaanhoitovakuutuksen rahoitukseen sopivat hyvin vakuutettujen sairausvakuutusmaksut, mutta myös valtion on perusteltua osallistua rahoitukseen. SOMERA-toimikunnan mallissa palkansaajien ja eläkeläisten sairausvakuutusmaksut kehittyisivät yhdenmukaisesti lähtötasona palkansaajien nykyinen 1,5 prosentin maksu. Valtion osuus sairaanhoitovakuutuksen menoista määritettiin mallissa kiinteästi 50 prosentiksi.
Nykymallissa niin työnantajien kuin vakuutettujenkin maksuja käytetään sekä päivärahojen että lääke- ja muiden sairaanhoitokorvausten menoihin ja valtio paikkaa vajeen. Tässä esitellyssä SOMERA-toimikunnan mallissa työnantajien ja vakuutettujen rahoitusvastuut selkeytyisivät ja myös valtion osallistuminen tulisi selkeästi määritetyksi.
Lisätietoja
Sosiaalipoliittinen sihteeri Kaija Kallinen, puh. (09) 772 1444