Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset PAY esittää työntekijäedustust…

Uutinen

PAY esittää työntekijäedustusta koskevan lainsäädännön yhdenmukaistamista Pohjoismaissa

Pohjolan Ammatillinen yhteisjärjestö PAY esittää Pohjoismaiden työministereille yritysten palkansaajaedustusta koskevan lainsäädännön yhdenmukaistamista Pohjoismaissa. PAY:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen, varapuheenjohtaja Sture Nordh ja pääsihteeri Tom Saxén luovuttivat asiaa koskevan kirjelmän työministeri Tarja Filatoville perjantaina Helsingissä.

Oikeus hallitusedustukseen on Pohjoismaissa, Islantia lukuun ottamatta, säädetty laissa. Lainsäädännön yksityiskohdissa on kuitenkin eroa: esim. Ruotsissa hallitusedustus taataan yli 25 hengen yrityksissä, Norjassa yli 30 hengen, Tanskassa yli 50 hengen ja Suomessa vasta yli 150 hengen yrityksissä.

Lainsäädännön eroista johtuen työntekijöiden edustajat ovat pohjoismaisissa yritysfuusioissa voineet jopa menettää hallituspaikkansa. PAY pitääkin tärkeänä, että lainsäädäntö Pohjoismaissa yhtenäistetään niin, ettei se estä palkansaajaedustuksen jatkumista yritysfuusioiden yhteydessä.

Mm. ruotsalaisessa kyselytutkimuksessa on osoitettu, että elinkeinoelämän päättäjillä on pääasiassa myönteisiä kokemuksia työntekijöiden osallistumisesta yritysten hallituksiin. Työntekijäedustus vaikuttaa myönteisesti ilmapiiriin, vahvistaa osallistumista ja helpottaa vaikeita päätöksiä (Arbetslivsinstitutet 1999).

Pohjoismaiden Neuvosto hyväksyi vuonna 1999 yksimielisesti jäsenaloitteen palkansaajaedustuksen harmonisoimiseksi pohjoismaisten yrityskonsernien hallintoelimissä. Ministerineuvosto ei Pohjoismaiden Neuvoston suosituksesta huolimatta ole kuitenkaan ryhtynyt toimenpiteisiin asian edistämiseksi. Se on päinvastoin ehdottanut jäsenaloitteen peruuttamista sillä perusteella, että hallitukset ovat muutenkin ilmoittaneet suhtautuvansa aloitteeseen myönteisesti, ja että erityisesti Tanska on halunnut kytkeä toimenpiteet EU-kehitykseen. Pohjoismaiden Neuvosto on torjunut ajatuksen jäsenaloitteen perumisesta.

PAY esittää, että jäsenaloite otetaan uudelleen käsittelyyn ja Ministerineuvosto tekee Pohjoismaiden Neuvoston vuonna 1999 edellyttämällä tavalla ehdotuksen toimenpiteistä palkansaajaedustusta koskevan lainsäädännön harmonisoimiseksi.

Kirjelmä kokonaisuudessaan