Kahden ammatin nainen

En jää pojille kakkoseksi. Teen varmasti yhtä hyvin kuin nekin.

Siinä periaate, jolla Viivi Laukkanen, 24, aloitti neljä vuotta sitten autokorinkorjaajan opintonsa. Laukkanen oli ryhmänsä ainoa nainen. Hän oli kiinnostunut autoista jo yläkouluiässä, mutta lopullinen sysäys alalle hakeutumiseen tuli oman auton hajoamisesta.

– Päätin, että helkkari, minä en sitä enää korjaamolle vie, vaan haluan korjata sen itse.

Laukkanen kuvaa opiskeluvuosia elämänsä parhaaksi ajaksi. Sisukasta naista ei lannistanut tieto siitä, että hänen olisi sukupuolensa vuoksi todella vaikea päästä autopeltisepän töihin. Hän oli valmis ahkeroimaan myös muissa töissä, jotka sopisivat hänen koulutukseensa.

Ovelta ovelle

Laukkanen sai autokorinkorjaajan paperit keväällä 2013 ja jäi ilman kesätyöpaikkaa. Hän oli aikaisemmin opiskellut leipuri-kondiittoriksi, joten hän jatkoi töiden etsimistä kahdelta alalta. Hän laskee, että kävi henkilökohtaisesti noin kymmenessä yrityksessä ja lähetti lisäksi noin kymmenen hakemusta sähköisesti.

Työttömäksi jääminen tuntui kurjalta.

– Mietin, mikä minussa on vikana.

Laukkanen oli ollut opiskeluaikanaan harjoittelussa korikorjaamolla ja automaalaamossa sekä iltatöissä autofiksaamossa. Kontakteista ei ollut apua, kun alan talous sakkasi.

Sitten onni kääntyi. Jyväskylän ammattiopisto pyysi, että Laukkanen tulisi töihin entisen opinahjonsa autokorjaamon vastaanottoon. Ensin Laukkanen epäröi, koska ei uskonut toimistotöiden sopivan hänelle. Lopulta hän lupasi ottaa vajaan vuoden mittaisen pestin vastaan ja aloitti työt alkusyksystä. Hän pystyi hyödyntämään Sanssi-korttia, jonka oli TE-toimistosta saanut.

Kohti uusia haasteita

Kesäkuussa Laukkanen sai pettymyksekseen kuulla, ettei ammattiopiston pesti jatkuisi enää elokuussa. Hän ryhtyi heti metsästämään uutta työpaikkaa. TE-toimistosta sanottiin, että palkkatukimahdollisuus on hetken aikaa jäissä.

– Minulle kerrottiin, että minulla on oikeus Sanssi-korttiin vasta, kun olen ollut viisi kuukautta työttömänä. Se on harmi, koska kortti on työnantajalle aika hyvä porkkana.

Puolentoista viikon työttömyyden jälkeen tuli valonpilkahdus.

Laukkanen oli laittanut Facebookiin kuvia kakuista, jotka oli leiponut tuttavansa rippijuhliin. Sisustuskahvilassa työskentelevä kaverin kaveri oli nähnyt luomukset ja vinkannut, että heillä saattaisi olla tarvetta työkokeilijalle, ehkä jopa työntekijälle.

Laukkanen kävi esittäytymässä ja sai kuulla, että pääsisi työkokeiluun. Kahvila valmistaa itse kaikki tarjottavansa aina kinuskikastikkeesta alkaen, joten siellä saa monipuolista oppia.

– On tosi kiva pitkästä aikaa päästä kokeilemaan leipurin hommia. Olisin tosi iloinen, jos saisin sieltä töitä. Se kuulostaa unelmaduunilta.

Vaikka sisustuskahvilasta ei irtoaisikaan palkkatyötä, työkokeilusta saatu kokemus parantaa mahdollisuuksia päästä muihin leipuri-kondiittorin töihin. Kahden ammatin nainen sanoo suuntaavansa tulevaan hyvillä mielin.

Ykköstavoitteena on löytää Keski-Suomesta työ, jossa viihtyisi ja joka kestäisi mahdollisimman pitkään. Ellei töitä ala herua, Laukkanen on valmis opiskelemaan vielä kolmannen ammatin. Se voisi liittyä autoihin.

– Asentajille voisi olla paljon enemmän töitä täällä. Myös auton verhoiluja olisi siistiä oppia tekemään, hän miettii.

TE-toimistosta on luvattu tukea opintoja, mikäli Laukkanen päättää lähteä sille tielle.

Kyllä siivet kantavat

Laukkanen on kerran aiemmin ollut vuoden työttömänä. Silloin hänelle tuli tutuksi häpeän tunne.

– Varsinkaan vanhempi kansa ei ole tottunut siihen, että on tällainen työllisyystilanne. Ihmiset alkavat ajatella, että on lusmu, Laukkanen harmittelee.

Hän toivoo, että työnantajat suhtautuisivat myötämielisesti myös niihin työnhakijoihin, jotka eivät voi retostella kymmenen vuoden kokemuksella.

– Mistäpä kokemusta saa, jos ei ikinä pääse? Meille nuorille pitäisi antaa enemmän mahdollisuuksia kokeilla siipiämme.

Minna Kurvinen