Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Puu- ja erityisalojen liitto: …

Uutinen

Puu- ja erityisalojen liitto: Talouden epävarmuus näkyy puutuoteteollisuuden työllisyydessä

– Maan taloudellisen tilanteen kääntyminen entistä epävarmemmaksi on jo näkynyt erityisesti sahateollisuudessa ja puusepänteollisuudessa työskentelevän Puu- ja erityisalojen liiton jäsenistön työllisyydessä, Puu- ja erityisalojen liiton puheenjohtaja Kalevi Vanhala sanoi perjantaina (6.4.) Seinäjoella.

Hän totesi kansalaisten arvioiden maan talouden kehityksestä olevan poikkeuksellisen alhaisella tasolla. Myönteisenä hän piti kuitenkin sitä, että kansalaiset näkevät oman taloutensa siitä huolimatta varsin valoisana.

– Arviot käyvät ilmi tilastokeskuksen kyselystä, mutta myös teollisuuden arviot lähitulevaisuudesta ovat synkistyneet heikon vientikysynnän vuoksi, Vanhala muistutti.

Hän huomautti talouden heikkenemisen perustuvan pitkälti USA:n talouden epävarmuuteen, mutta myös pörssiosakkeiden arvojen romahdukseen.

– Pörssin alamäki on vuositasolla ollut Suomen taloushistorian rajuin ja koskenut lähinnä uuden teknologian aloja, joilla tulevaisuuden odotukset ovat haihtuneet savuna ilmaan.

Vanhala tähdensi, että Suomen kansantalouden kasvuennusteet tälle vuodelle ovat kuitenkin edelleen korkealla tasolla. Hän totesi, että huolimatta epävarmuutta luovista ulkoisista tekijöistä Suomen kansantalouden ennustetaan kasvavan tänä vuonna noin neljä prosenttia viime vuodesta eli edelleen ollaan kovemmassa kasvussa kuin pitkällä aikavälillä keskimäärin. Myös yritysten ja yksittäisten kansalaisten velkaantumisaste on olennaisesti paremmalla tasolla kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin koettiin todellinen lama.

– Julkisessa keskustelussa korostuvat erittäin voimakkaasti ulkoa tulevat kielteiset tekijät. Se saattaa johtaa tilaan, jossa yltiöpäinen säästäväisyys ruokkii kielteistä talouskehitystä. Myös Euroopan keskuspankin jääräpäinen korkeiden korkojen politiikka ruokkii talouskasvun hidastumista Euroopassa, ja se vaikuttaa kielteisesti Suomen teollisuuden vientiin, Vanhala sanoi.

Hänen mukaansa kansalaisten usko omiin kulutusmahdollisuuksiinsa antaa kuitenkin luottamusta kotimarkkinoiden toimivuuteen lähitulevaisuudessa.

– Itse kukin voi myös vaikuttaa kulutustottumuksillaan kehitykseen ja keskittää hankintansa kotimaassa valmistettuihin tuotteisiin. Huonekalukauppa on tyypillisesti sellainen ala, jossa kotimaisen tuotteen valitsemalla yksityinenkin kansalainen voi vaikuttaa myönteisesti työllisyyteen, Puu- ja erityisalojen liiton puheenjohtaja Kalevi Vanhala totesi.