Budjetin yleislinja tyydyttävä – lisätoimiin varauduttava
Budjettiesitys on lievästi elvyttävä, mikä on tässä suhdannetilanteessa aivan oikein. Aiemmin sovittujen verokevennysten toteuttaminen, lisäykset työllisyysmäärärahoihin ja ammatilliseen koulutukseen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen ja liikenneväylien kehittäminen ovat myös työllisyyden ylläpitämiseksi perusteltuja. Mikäli kansainvälinen taloustaantuma pitkittyy ja työttömyys uhkaa kääntyä nousuun, tarvitaan työllisyyttä tukevia lisätoimia syksyn ja talven aikana. Hyvinä vuosina kerätyt puskurit ja julkisen talouden ylijäämä antavat siihen tarvittaessa mahdollisuuden.
Kuluvaa vuotta koskeva kasvuennuste on optimistinen. Ensi vuottakin koskevan ennusteen toteutuminen edellyttää mm. Suomen Pankin toimivan niin, että Euroopan Keskuspankki alentaa edelleen korkoja, ja että budjetilla tuetaan kotimaista kysyntää.
Budjettiesityksen jatkokäsittelyssä SAK esittää mm. lisäpanostuksia merenkulun tukipakettiin. Budjettiesityksessä jo olevien sosiaaliturvan parannusten lisäksi SAK esittää syksyn eläke- ja työttömyysturvaneuvottelujen – ns. sosiaalipaketin – yhteydessä mm. ansiosidonnaiselle työttömyysturvalle pääsyn helpottamista. Työttömyysturvan työssäoloehto onkin lyhennettävä kuuteen kuukauteen. SAK:n lähtökohtana on myös, että lamavuosina toteutetusta työttömyys-, tapaturma- ja sairauspäivärahoja leikkaavasta viiden prosentin vähennyksestä voitaisiin luopua.
Lisätietoja
Osastopäällikkö Pertti Parmanne, puh. (09) 7721 310
Apulaisosastopäällikkö Matti Viialainen, puh. (09) 7721 323 tai 040 760 6250
Sosiaalipoliittinen sihteeri Sinikka Näätsaari, puh. (09) 7721 442 tai 040 731 2384
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2002