Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Lähes puoli miljoonaa lasta os…

Uutinen

Lähes puoli miljoonaa lasta osallistuu työelämään Britanniassa

Britanniassa 485 000 koululaista työskentelee laittomasti, todetaan ammatillisen keskusjärjestön TUC:n teettämässä selvityksessä, joka perustuu 2 500 koululaisen otokseen Englannissa ja Walesissa. Neljässä vuodessa lasten laiton työnteko ei ole vähentynyt.

Alle 13-vuotiailta työnteko on kokonaan kiellettyä, mutta tutkimuksen mukaan 289 000 alle 13-vuotiasta osallistuu työelämään. Koululaiset työskentelevät tavallisimmin lapsenvahteina, lehtien ja mainosten jakajina, siivoojina sekä kauppa-apulaisina.

Alle 16-vuotiailta on kielletty yli 7-tuntiset työpäivät ja työskentely ilta- ja aamuseitsemän välillä, mutta lähes puolet lapsityöläisistä on ollut työssä kiellettyyn vuorokaudenaikaan ja moni tekee ylipitkiä työpäiviä.

Otoksessa joka kymmenes myönsi pinnaavansa koulusta voidakseen tehdä ansiotyötä. Monen koulunkäynti kärsii työstä johtuvasta väsymyksestä.

TUC:n pääsihteeri John Monks luonnehtii muutaman tunnin työtä jonakin arkipäivänä tai taskurahojen ansaitsemista lauantaisin aivan sopivana. ”Tilanne muuttuu kuitenkin ongelmalliseksi, jos työnteko houkuttelee pinnaamaan koulusta tai häiritsee kotitehtävien tekoa”, Monks sanoo.

Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittaneet
ja