Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n Kaija Kallinen: Eläkelei…

Uutinen

SAK:n Kaija Kallinen: Eläkeleikkauksiin ei perusteita

– SAK ei ole hyväksymässä eikä näe perusteita mihinkään eläkeleikkauksi n. Laman paineissa 90-luvulla tehdyt useat eläkelakien muutokset loiventavat myös tulevien vuosikymmenien eläkemenoja niin tuntuvasti, ettei uusiin leikkauksiin ole mitään tarvetta, toteaa SAK:n sosiaalipoliittinen sihteeri Kaija Kallinen.

– Eläkelakien selkeyttämistä SAK sen sijaan pitää välttämättömänä. Kansalaiset ovat kyllästyneet lakiviidakon monimutkaisuuteen ja asiantuntijat puhuvat yhä laajemmin ajanmukaistamisen puolesta. Parhaillaan meneillään oleva lainsäädännön perkausyritys käynnistyi jo kolmisen vuotta sitten työmarkkinajärjestöjen neuvotteluryhmän yhteisestä toimeksiannosta. Tämä työ nojaa myös Lipposen hallituksen ohjelmaan, joka sekin lupaa selvitystä työeläkelakien yksinkertaistamisesta, Kallinen toteaa.

– SAK:n mielestä työeläketurvan kehittämisessä on myös tunnistettava työelämässä tapahtuneet muutokset. 2000-luvun eläketurvaa ei voi enää rakentaa 1960-luvun näkökulmin, jolloin pitkät yhtäjaksoiset työsuhteet ja niiden myötä nousevat palkat olivat tavallisia. Tulevaisuuden työeläkkeissä pitää ottaa huomioon pätkätyöntekijöiden todellisuus. Nykypäivän ja huomisen palkansaajien työhistoriat ovat yhä useammin monimuotoisia, sillä ne rakentuvat eri pituisista työsuhteista ja yrittäjäjaksoista. Näin ollen myös palkkakehitys on erittäin usein aaltoileva eikä suoraviivaisen nouseva. Siksi SAK pitääkin oikeudenmukaisena, että kaikki työhistorian aikana ansaitut palkat otettaan eläkkeen määräytymisen pohjaksi. Samalla on tärkeätä parantaa indeksiä, jolla eri työsuhteista karttuneet eläkeoikeudet tarkistetaan, Kallinen painottaa.

Kallisen mukaan korjauksen tarpeessa ovat myös eläkkeen karttumissäännöt, jotka ontuvat pahasti. Työeläkemaksut täytyy nykyisin maksaa jo koululaisten kesätöistä, mutta vanhuuseläke alkaa karttua vasta 23 vuoden täyttämisen jälkeisistä tienesteistä.

– Palkansaajan työeläkemaksun käyttöönoton jälkeen nuoret työlliset ovat oikeutetusti ruvenneet kyselemään, onko lainsäätäjä varannut heille vain maksajan osan. Sosiaalisesti kyseenalaista on myös, että irtisanomisilta vielä yli kuusikymppisenä välttyneet saavat erikoistarjouksena korotetun eli niin sanotun superkarttuman, mutta työkyvyttöminä työstä luopumaan joutuneiden eläketasoja on leikattu, Kallinen korostaa.

Eläkelakien selkeyttämistä tavoittelevia neuvotteluja pohjustetaan tiiviisti asiantuntijaryhmissä. SAK julkistaa omat tavoitteensa eläkeneuvotteluja varten elokuun 2001 loppupuolella.

Lisätietoja:
SAK:n sosiaalipoliittinen sihteeri Kaija Kallinen, puh. 040 500 2417