Pakko venyttää penniä

– Opettaja on veturi, joka vie oppituntia eteenpäin. Koulunkäyntiavustajan tehtävänä on varmistaa, etteivät vaunut suistu raiteilta, sanoo Sinna Koivusalo, joka työskentelee espoolaisessa Lintulaakson koulussa Leppävaaran pohjoispuolella.

Monien muiden koulunkäyntiavustajien tavoin Sinna ei yllä lähellekään kokoaikaista työsuhdetta. Hän tekee 21 tuntia viikossa ja ansaitsee kokemuslisineen 1 102 euroa kuukaudessa.

Sinna on koulunkäyntiavustajana kahdeksatta lukuvuotta. Hänen mielestään yhteiskunta ei osoita arvostavansa hänen työtään.

– Näkeehän sen palkkakuitista. Teen omasta mielestäni tärkeää ja mielekästä työtä. Koulunkäyntiavustajan työstä täytyy tykätä. Ei sitä kukaan rahan takia tee.

Sinna on kahden vanhemman lapsensa yksinhuoltaja ja kolmannen lapsen yhteishuoltaja. Hän saa perheensä elättämiseen asumistukea KELAlta ja soviteltua päivärahaa JHL:n työttömyyskassasta.

– Näistä kertyy yhteensä noin 2 000 euroa kuukaudessa, kun mukaan lasketaan lapsilisät ja kahden vanhemman lapsen elatusapu. Talous on suunniteltava todella tarkkaan, ja jos tapahtuu jotakin odottamatonta, esimerkiksi koira sairastuu, minun on pyydettävä vanhemmiltani armopaloja.

Kaiken lisäksi koulunkäyntiavustajat lomautetaan kesäloman ajaksi, joten tullakseen toimeen Sinna Koivusalo käy kesätöissä Espoon kaupungin puisto-osastolla.

– Kesä on aikamoista palapeliä. Viime vuonna minulta jäi joulu- ja hiihtoloman jälkeen kolme viikkoa lomaa, jonka käytin kesällä. Sitten olin viisi viikkoa virkavapaalla, kun tein puistotyötä, ja loput kaksi viikkoa olin lomautettuna.

Matala palkka ei houkuttele tekemään lisätöitä

Ensimmäisenä koulunkäyntiavustajavuotenaan Sinna Koivusalo toimi myös iltapäiväkerhon ohjaajana, ja näistä kahdesta osa-aikatyöstä kertyi yhteensä täysi työviikko.

– Lopetin kuitenkin iltapäiväkerhon ohjaajan homman, koska lapseni olivat kouluiässä. Minulle on tärkeää, että voin olla iltapäivisin kotona heidän kanssaan.

Viimeksi viime syksynä Sinna harkitsi vakavasti palaavansa kokopäivätyöhön, mutta karu tosiasia oli, että palkka olisi ollut liian matala.

– Laskin kuinka paljon menettäisin tukia ja totesin, ettei tällä palkalla kannata tehdä töitä. Tuntuu hävyttömältä sanoa niin, mutta niin se vain on.

Sinna korostaa, että palkka on nimenomaan liian pieni eivätkä tuet liian korkeita. Perheen on jo nyt venytettävä penniä.

– Meillä ei ole oikeastaan ikinä varaa mihinkään ylimääräiseen, ellei se ole ilmaista tai halpaa. Yritän kuitenkin kasvattaa lapseni niin, että he ymmärtäisivät, ettei kaikkea voi laskea rahassa. Me esimerkiksi liikumme paljon luonnossa, ja siellä näkee sellaista, mitä ei voi ostaa rahalla.

Hän tähdentää, että lapset arvostavat usein eniten juuri sitä, mikä on ilmaista.

– Ihan vastikään he esimerkiksi kertoivat, miten siistiä oli ollut heittää lumipaakkuja. Silloin harvoin kun teemme jotakin maksullista – esimerkiksi käymme Linnamäellä – heillä on valtavat odotukset, koska olemme maksaneet siitä.

Alhaiset alkupalkat monilla aloilla

Koulunkäyntiavustajat eivät suinkaan ole ainoita matalapalkkaisia SAK:n aloilla. SAK:n työolobarometriin viime vuonna vastanneista 17 prosenttia ilmoitti, että heidän on melko vaikea tulla toimeen palkallaan, ja kaksi prosenttia vastasi, etteivät he tule toimeen palkallaan. Neljä prosenttia kokoaikatyötä tekevistä SAK:laisista joutuu tekemään kahta työtä pärjätäkseen.

Useampi kuin joka neljäs SAK:lainen on Sinna Koivusalon tavoin sitä mieltä, etteivät he saa työpanokseensa nähden kohtuullista palkkaa.

Kokopäivätyössä käyvien naisten mediaanipalkka on SAK:n aloilla 2 100 euroa. Miehillä luku on 2 700 euroa. Mediaanipalkka tarkoittaa sitä, että täsmälleen puolet ansaitsee enemmän ja puolet ansaitsee vähemmän.

Suomessa ei ole lakisääteistä vähimmäispalkkaa, vaan se määritellään työehtosopimuksissa. SAK:n ylin päättävä elin eli edustajakokous päätti vuonna 2011 tavoitteesta, jonka mukaan työehtosopimusten vähimmäispalkkoja on korotettava vähintään 1 800 euroon viimeistään vuonna 2016.

Tavoitteeseen ei kuitenkaan ole päästy neuvottelupöydissä. Työolobarometrin mukaan yksitoista prosenttia kokopäivätyössä olevista SAK:laisista ansaitsi viime vuonna alle 1 733 euroa kuukaudessa.

Esimerkiksi kunta-alan työ- ja virkaehtosopimuksessa vähimmäispalkka on 1 554 euroa ja hotelli- ja ravintola-alan sopimuksessa 1 578 euroa. Muun muassa kenkä- ja nahkateollisuuden matalimmat palkat ovat tätäkin alhaisempia, sillä ohjetuntipalkka palkkaryhmässä 1 on 8,51 euroa.

Menot on pidettävä kurissa

Sinna Koivusalo sanoo, että tarkka suunnittelu on avain siihen, että hän ylipäätään tulee toimeen.

– Vaikeinta on ruokamenojen pitäminen kurissa, koska on niin helppo ostaa hetken mielijohteesta jotakin tarpeetonta. Ennen minulla oli tapana nostaa tietty määrä käteistä, jota sai käyttää ainoastaan ruokaan. Sen oli riitettävä koko viikon ruokamenoihin.

Sinna kertoo pärjäävänsä hiukan paremmin nyt yksinhuoltajana kuin naimisissa ollessaan.

– Etuudet eivät ole kasvaneet merkittävästi, mutta nyt kun koko talous on minun valvonnassani, pystyn välttämään tarpeettomia menoja paremmin kuin ennen.

Sinna yrittää säästää edes vähän odottamattomien menojen varalta. Säästäminen ei kuitenkaan ole helppoa, kun elää kädestä suuhun, ja Sinnan on välillä pyydettävä apua vanhemmiltaan. Köyhällä ei ole varaa ylpeyteen, hän toteaa.

– Aluksi se oli vaikeaa, mutta nyt olen tajunnut, että on olemassa isompiakin ongelmia kuin se, että minun on pyydettävä isältä rahaa lainaksi.

Harrastukset ovat melkoinen menoerä, kuten muissakin lapsiperheissä.

– Siitä olen iloinen, että on olemassa myös huokeita harrastuksia ja että jäsenmaksut voi maksaa erissä.

Sinnan keskimmäinen lapsi on partiolainen ja harrastaa myös taekwondoa. Nuorimmainen harrastaa tanssia.

– Tanssi on kallis harrastus, mutta saamme jäsenmaksuun apua Hope-yhdistykseltä, joka tukee vähävaraisten perheiden lasten liikuntaharrastusta.

Opettajan työ ei innosta

Sinna Koivusalo työskenteli aikaisemmin telemarkkinointiyrityksessä, mutta alkoi miettiä ammatinvaihtoa ollessaan äitiys- ja vanhempainvapaalla nuorimman lapsensa kanssa.

– Olimme vanhimman lapseni luokan kevätkirkossa, ja opettaja kysyi, voisinko pitää lapsia silmällä sen aikaa, kun hän palauttaa virsikirjat. Jotkut lapset alkoivat heti kiipeillä penkeillä, mutta komensin heidät istumaan. Opettaja tuli takaisin ja ihmetteli, olivatko lapset todella olleet koko ajan niin kiltisti. Selitin opettajalle, mitä olin tehnyt, ja hän kysyi, olinko koskaan ajatellut ryhtyä koulunkäyntiavustajaksi.

Se oli aluksi lähinnä vitsi, mutta Sinna oivalsi varsin pian, että ehdotuksessa piili totuuden siemen.

– Tiesin jo teininä, että minun kutsumukseni oli tehdä työtä lasten parissa, mutta en ollut löytänyt oikeaa ammattia. Olin jonkin aikaa perhepäivähoitajana, mutta se tuntui liian yksinäiseltä.

Sinna opiskeli koulunkäyntiavustajaksi työn ohella ja hankki pätevyyden. Sen ansioista hän sai neljän vuoden pätkätöiden jälkeen vakituisen paikan.

– Olin miettinyt, pitäisikö minun opiskella opettajaksi, mutta nyt olen tajunnut, että haluan tehdä juuri tätä. Minua kiinnostaa enemmän sosiaalinen kuin opetuksellinen työ.

Sinnan mielestä koulunkäyntiavustajan palkan kuuluu olla opettajan palkkaa matalampi. Hän vertaa omaa työtään lähinnä sosiaalityöntekijän työhön.

Jonny Smeds