Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Alle puolet SAK:laisista osall…

Uutinen

Alle puolet SAK:laisista osallistunut työnantajan kustantamaan koulutukseen

Ennakkotiedot SAK:n työolobarometrista vahvistavat, etteivät SAK:laiset palkansaajat edelleenkään pääse työnantajan kustantamaan koulutukseen yhtä usein kuin toimihenkilöt. Alle puolet (44 %) SAK:laisten liittojen työssäkäyvistä jäsenistä on viimeisen vuoden aikana osallistunut työnantajan kustantamaan koulutukseen. Joka viidennellä (20 %) koulutuspäiviä on ollut yksi tai kaksi.

Ennakkotiedot SAK:n työolobarometrista vahvistavat, etteivät SAK:laiset palkansaajat edelleenkään pääse työnantajan kustantamaan koulutukseen yhtä usein kuin toimihenkilöt.

Alle puolet (44 %) SAK:laisten liittojen työssäkäyvistä jäsenistä on viimeisen vuoden aikana osallistunut työnantajan kustantamaan koulutukseen. Joka viidennellä (20 %) koulutuspäiviä on ollut yksi tai kaksi.

Osallistuminen henkilöstökoulutukseen on laskenut entisestään viime vuosien aikana. Vuonna 2009 koulutukseen osallistui 48 prosenttia SAK:laisten liittojen työssäkäyvistä jäsenistä.

– Tosiasia on, että ammattitaidosta huolehtiminen jää monella työntekijällä edelleen oman aktiivisuuden varaan. Työnantajan väitteet, jonka mukaan työntekijät jo nyt pääsevät osalliseksi koulutuksesta, eivät pidä paikkaansa. Työnantajat valikoivat tarkkaan, ketkä koulutusta saavat ja ketkä eivät. Yleensä koulutus suunnataan yritysten avain-henkilöille ja toimihenkilöasemassa oleville, SAK:n kehittämisjohtaja Saana Siekkinen toteaa.

Vähiten koulutusta teollisuudessa

Vähiten työnantaja kouluttaa teollisuuden työntekijöitä. Jopa 60 prosenttia teollisuusalojen SAK:laisista ilmoittaa, ettei ole viimeisen vuoden aikana osallistunut työnantajan kustantamaan koulutukseen.

Myöskään määräaikaisten ja osa-aikaisten SAK:laisten koulutukseen ei työnantajapuoli näytä panostavan – 71 prosenttia määräaikaisessa työsuhteessa olevista ja 68 prosenttia osa-aikaisista työntekijöistä ei ole päässyt henkilöstökoulutukseen.

Työolobarometrin tietojen mukaan myöskään ikääntyvien työntekijöiden koulutukseen ei panosteta. Viisikymmentä vuotta täyttäneistä SAK:laista 61prosenttia ilmoittaa, ettei ole osallistunut koulutukseen viimeisen vuoden aikana. Työurien pidentämisen kannalta on suuri ongelma se, ettei työantaja ei pidä huolta ikääntyvien ammattitaidon päivittämisestä.

– Suomessa ollaan laajasti yhtä mieltä siitä, että Suomen menestyminen perustuu korkeaan osaamiseen ja ammattitaitoon. Se vaatii työikäisten osaamisen päivittämistä läpi työuran. Hyvä ammattitaito on myös keskeinen keino pidentää työuria ja työllisyyttä, Siekkinen painottaa.

– Nyt kun valtio on ojentamassa kätensä yritysten suuntaan ja valmis tukemaan henkilöstökoulutusta, on työnantaja noussut jyrkkään vastarintaan. Työnantajapuolen ja etenkin Teknologiateollisuuden tyrmäävää suhtautumista työntekijöiden koulutusoikeuteen ei voi kuin ihmetellä, Siekkinen toteaa.