Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Eurooppalainen etätyösopimus v…

Uutinen

Eurooppalainen etätyösopimus valmisteilla

Kuva: Ville Juurikkala.

Palkansaajien eurooppalainen keskusjärjestö EAY ja työnantajajärjestöt UNICE ja CEEP ovat jatkaneet etätyötä koskevia neuvotteluja Brysselissä 18.-19.3. Neuvottelut aloitettiin viime vuoden lokakuussa ja niiden tarkoituksena on saada aikaan puitesopimus etätyön tekemisestä. Sopimus pyritään saamaan valmiiksi toukokuun loppuun mennessä.

Neuvotteluissa on päästy alustavaan sopuun etätyön määritelmästä. Etätyöksi ollaan määrittelemässä työtä, jota säännöllisesti tehdään poissa normaalilta työntekopaikalta. Mikä tahansa työpaikan ulkopuolella tehtävä työ ei kuitenkaan tulisi sopimuksen piiriin, vaan työn tulisi olla sellaista, jota voitaisiin tehdä myös työnantajan tiloissa. Lisäksi edellytettäisiin, että työn organisoinnissa tai tekemisessä käytetään hyväksi informaatioteknologiaa.

SAK:n tutkimussihteeri Jyrki Helin pitää tärkeänä, että tuleva sopimus kattaa laajasti etätyön tekijät:

– Sopimuksessa on otettava huomioon tulevaisuudenkin monimuotoiset työsuhteet. Varsinkin tietotekniikka-alalla voi yleistyä malli, jossa henkilöitä ei palkata tiettyyn työpaikkaan vaan työn suorituspaikka riippuu kulloisestakin työtehtävästä. Sen vuoksi tarvitaan sopimus asioista, joista on tällaisissa työsuhteissa sovittava ennen kuin työsuhde astuu voimaan.

Neuvotteluosapuolet ovat sopineet tähän mennessä myös siitä, että etätyöhön siirtyminen on työntekijälle vapaaehtoista. Etätyö ei saa myöskään toimia keinona muuttaa työntekijän statusta työntekijästä itsensä työllistäjäksi.

Tällä hetkellä neuvottelujen alla ovat etätyöntekijän paluuoikeus työpaikalle, yhtäläisen kohtelun periaate työehdoissa ja tietosuoja. Neuvottelujen edetessä päästäneen käsiksi työsuojeluun, kustannuskysymyksiin ja kollektiivioikeuksiin.

Etätyö eurooppalaisen sopimusjärjestelmän koekaniini

Neuvotteluissa pitäisi Jyrki Helinin mukaan pyrkiä jäsenvaltioita velvoittavan sopimuksen synnyttämiseen, ei pelkkään suositukseen. Tätä korosti myös SAK:n hallitus asettaessaan neuvottelutavoitteita ja myöntäessään neuvottelumandaatin EAY:lle.

Suomen palkansaajia EAY:n neuvottelukunnassa edustava lakimies Minna Helle AKAVAsta pitää voimaanpanosta sopimista neuvottelujen vaikeimpana asiana. Tulevaa neuvottelusopimusta ei tällä kertaa annettaisi ulos neuvoston direktiivinä, vaan työmarkkinaosapuolten tulee itse huolehtia sopimuksen täytäntöönpanosta eri maissa. Etätyösopimus on siten uudenlaisen yleiseurooppalaisen sopimusjärjestelmän koekaniini.

– Tällaista mekanismia ei ole vielä olemassa, vaan se pitää nyt luoda. Tämän sopimuksen onnistumisesta on osaltaan paljon kiinni itsenäisen, kaksikantaisen eurooppalaisen sopimusjärjestelmän lähitulevaisuus. Neuvottelussa on paljon pelissä ja paineet ovat kovat, Helle sanoo.

Lisätietoja etätyöneuvotteluista löytyy Akavan lehdistötiedotteesta (19.3.2002).