Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Tom Saxen Pohjoismaiden ay-jär…

Uutinen

Tom Saxen Pohjoismaiden ay-järjestön pääsihteeriksi (8.6.2000)

Pohjolan ammatillisen yhteisjärjestön PAY:n uudeksi pääsihteeriksi on valittu valt.maist. Tom Saxen. Saxenin valinta vahvistettiin PAY:n hallituksen kokouksessa Helsingissä 8.6.2000.

Pohjolan ammatillinen yhteisjärjestö PAY on Pohjoismaiden ay-keskusjärjestöjen yhteistyöelin. Siihen kuuluvat käytännöllisesti katsoen kaikki pohjoismaiset keskusjärjestöt. Suomen kolme keskusjärjestöä SAK, STTK ja AKAVA ovat PAY:n jäseniä. Järjestön puheenjohtajaksi PAY:n hallitus valitsi Tanskan akateemisten keskusjärjestön puheenjohtajan Svend M. Christensenin. SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen valittiin varapuheenjohtajaksi, mikä PAY:ssä sovitun käytännön mukaan merkitsee puheenjohtajuuden siirtymistä seuraavaksi Ihalaiselle.

Kaikkiaan PAY:n lasketaan edustavan noin 8 miljoonaa ihmistä. Sen toimisto on Tukholmassa.

Ennen valintaansa PAY:n pääsihteeriksi Tom Saxen on työskennellyt (vuodesta 1996) pohjoismaisen työväenliikkeen yhteistyökomitean, SAMAKin pääsihteerinä. SAMAK on koonnut kaikki pohjoismaiset SAK:ta vastaavat työntekijäjärjestöt ja sosialidemokraattiset puolueet yhteistyöhön, jonka tarkoituksena on ollut koordinoida näiden politiikkaa ja pitää yhteyttä mm. eurooppalaisiin ay- ja sos.dem.järjestöihin. Tätä ennen Tom Saxen on työskennellyt mm. Euroopan parlamentissa Suomen sosialidemokraattisen valtuuskunnan lehdistösihteerinä ja STS-pankissa suunnittelupäällikkönä. Saxen työskenteli pitkään (1972-1988) SAK:n ruotsinkielisessä lehdessä Löntagarenissa, ensin toimitussihteerinä ja sitten päätoimittajana.

Lisätietoja: Pääsihteeri Tom Saxen/PAY, puh. 0400-43 93 63 Eurooppasihteeri Markku Jääskeläinen/SAK, puh. 7721 359 tai 0400-242 376 Kv-sihteeri Pirkko Nikula/STTK, puh. 131 521 tai 0400-843 081 Kv-vastaava Markus Penttinen/AKAVA, puh. 141 822 tai 040-722 88 61 Kv-tiedottaja Hillkka Jukarainen/SAK, puh. 040-5485 660