Pakkolaki syö sopimusvapautta
Pakkolaki on tullut syksyn mittaan tutuksi. Se ei ole oikeustieteellinen termi, vaan työmarkkinoiden arkikieleen iskostunut, Sipilän hallituksen aikomuksia tarkoittava käsite. Yksinkertaistaen pakkolaki tarkoittaa hallituksen kaavioissa, että työehtosopimuksilla ei saa sopia paremmin kuin lain katto maksimissaan määrää.
Pakkolaeiksi hallituksen kaavailuissa tekee pakon se, että yleensä eurooppalaisissa sivistyneissä yhteiskunnissa työntekijää suojelevat laeissa vähimmäisturvat, ja nyt ne muutettaisiin enimmäisturvaksi, etukatoksi.
Kärki on nyt siinä, että ammattiliitto ja työnantajaliitto eivät voisi sopia esimerkiksi suurempaa lomarahaa kuin 30 prosenttia eivätkä pidempää lomaa kuin kuusi viikkoa. Nykyisin työ- ja virkaehtosopimuksissa lomaraha on yleensä puolet loma-ajan palkasta, ja loman pituus saattaa vaihdella viidestä seitsemään viikkoon. Pitkä loma-oikeus on työ- ja virkaehtosopimuksissa aikanaan vaihdettu niukkoihin palkankorotuksiin.
Loman pituus ja lomaraha ovat siis työehtosopimuksissa sovittuja etuuksia, eivät nykylaissa. Toteuttaakseen pakkolait hallituksen täytyisi muuttaa ainakin vuosilomalakia.
Hallituksen pöydällä on myös paikallisen sopimisen vauhdittaminen, mihin voi liittyä pakkolakeja. Palkansaajien kannalta tämä voisi pahimmillaan tuhota työehtosopimusten yleissitovuuden eli palkansaajan viimekätisen turvan. Isäntävalta työpaikoilla saisi nykyistä vankemman otteen. Uhkana työntekijälle voi koitua pelko työpaikan menetyksestä, ellei suostu palkan ja työsuhteen etujen heikennyksiin.
Tiedot hallituksen aikomuksista viittaavat siihen, ettei oikeutta työsopimuksen sisältöön olla rajaamassa. Tämä kielii selkeästi, että hallitus haluaa nakertaa kollektiivista sopimusoikeutta eli ay-liikkeen valtaa sopijakumppanina. Yksilö voisi siis, jos pystyy, sopia paremmin kuin pakkolaki määrää vaikkapa lomaoikeudesta, ja työntekijä itse voisi sopia paremmista työehdoista kuin työehtosopimuksessa on neuvoteltu.
Jos hallitus etenee vatuloimallaan tiellä, vastassa ovat oikeudenkäynnit EU-tuomioistuimissa. Hallitus on koettelemassa muun muassa Euroopan unionin perussopimuksia, Euroopan sosiaalista peruskirjaa ja Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksia, joihin Suomi on sitoutunut. Myös maamme oma perustuslaki joutuu tarkkaan syyniin. Se ja Suomea sitovat kansainväliset sopimukset eivät tunne tällaista työmarkkinoiden sopimusvapauden rajoittamista, pakkolakeja.
Harvat taloustieteilijät uskovat, että värkkäämällä työlainsäädäntöä Suomi loikkaisi tuottavuudessaan edes himpun verran. Sen sijaan oikeustieteilijät ja työmarkkina-asiantuntijat ovat varmoja siitä, että jos vuosikausien huolellisella kolmikantaisella työllä aikaan saadut työlait pyyhkäistään muutaman kuukauden asiantuntemattomalla valmistelulla pois pykälistä, seurauksena ei voi olla kuin työmarkkinakaaos, levottomuuksia ja tuottavuutta häiritseviä lakkoja.
Kukaan tuskin uskoo, että ensi vuoden syksyllä syntyy rauhanomaisesti yhtäkään työehtosopimusta, jos palkansaajaliikkeen niskassa puhaltavat pakkolait.
Leena Seretin
Asiantuntijat: Työehtoasioiden päällikkö Annika Rönni-Sällinen SAK:sta, tohtori Jari Hellsten ammattiliittojen edunvalvonta-projektista, lakimies Anu-Tuija Lehto SAK:sta