Hyppää sisältöön
Uutinen

Toukokuun lyhyet

Etelä-Afrikan kuljetustyöläisten palkat nousevat 11 prosenttia 2-viikkoisen lakon tuloksena. – ITF 27.05.2010 (englanniksi)

Kiinassa kymmenen työntekijää on tehnyt tänä vuonna itsemurhan taiwanilaisen Foxconnin Shenzhenin tehtaalla. – AFP/Google 27.05.2010 (englanniksi)

Britannian ammatillinen keskusjärjestö TUC kehottaa työnantajia joustamaan työajoissa jalkapallon MM-kisojen televisiolähetysten aikana. – TUC 26.05.2010 (englanniksi)

Kiinan lounaisosassa Kunming aikoo olennaisesti rajoittaa siirtotyöläisten pääsyä kaupungin työmarkkinoille. – CLB 19.05.2010 (englanniksi)

Romaniassa hallitus on alentamassa julkisalojen palkkoja 25 prosenttia. Ay-liike vastustaa hanketta. – SETimes.com 18.05.2010 (englanniksi)

Zimbabwessa 25 000 kaivostyöläistä on lakossa alimpien palkkojen kaksinkertaistamisen puolesta. – AFP 14.05.2010 (englanniksi)

Etelä-Afrikassa rautatie- ja satamatyöläiset aloittivat maanantaina mittavan lakon vaatien 15 prosentin palkankorotusta ja tuhansien määräaikaisten vakinaistamista. – Cosatu 11.05.2010 (englanniksi)

Iran tuomitaan laajalti maailmalla ay-aktiivin Farzad Kamangarin teloituksen johdosta. – ITUC 10.05.2010 (englanniksi)

Etelä-Afrikan moottoriteollisuus pysähtyy nopeasti, jos kuljetusketjun työläiset aloittavat 10. toukokuuta lakon, toimialajärjestö Naamsa varoittaa. – BusinessReport 06.05.2010 (englanniksi)

Boliviassa hallitus on turvannut palkkojen reaalitason selvän nousun, mutta osa ay-liikettä vaatii lakoilla suurempia korotuksia. – IPS 05.05.2010 (englanniksi)