Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Maailmankaupan vapauttaminen e…

Uutinen

Maailmankaupan vapauttaminen edellyttää demokratian lisäämistä

– Kansainvälinen ammattiyhdistysliike edellyttää Maailman kauppajärjestö WTO:n kehittämistä demokraattisemmaksi ja sen toimintatapojen muuttamista sellaiseksi, että myös ammattiyhdistysliike ja muut merkittävät kansainväliset järjestöt voivat osallistua neuvoa-antavina tahoina WTO:n työskentelyyn. Sen lisäksi ammattiyhdistysliike vaatii työelämän perusoikeuksien sisällyttämistä maailmankaupan vapauttamista koskeviin sopimuksiin, totesi SAK:n kansainvälisten asioiden sihteeri Turo Bergman tänään globalisaatiota ja ay-liikettä käsitelleessä seminaarissa Nurmijärvellä.

Bergmanin mukaan kansainvälinen ay-liike ei vastusta kaupan vapauttamiseen liittyvää kehitystä sinällään. Jos WTO:n toiminta maailmankaupan esteiden vähentämiseksi tyystin lamaantuu, ei sen jälkeen ole myöskään edellytyksiä liittää työelämän pelisääntöjä maailmankaupan vapauttamisprosessiin.

– Kansainvälinen ammattiyhdistysliike on edellyttänyt, että WTO ei saa hyväksyä lapsityövoimalla tai pakkotyöllä tuotettujen tuotteiden kauppaa. Näiden perusoikeuksien kunnioittamisen lisäksi WTO:lla on oltava myös mahdollisuus puuttua luontoa ja kansalaisten terveyttä pilaavien tuotteiden kauppaan. Nämä vaatimuksensa kansainvälinen ay-liike esittää myös kuluvan viikon lopulla pidettävälle WTO:n neljännelle ministerikokoukselle Dohassa, Qatarissa, Bergman sanoi.

WTO:ta on kritisoitu myös siitä, että sen päätavoite, maailmankaupan vapauttaminen, on ristiriidassa erityisesti köyhimpien maiden talouden ja yhteiskunnan kehittämistavoitteiden kanssa. Bergmanin mukaan kehitysmaille onkin luotava entistä tasavertaisemmat mahdollisuudet osallistua niin kauppajärjestön kuin myös kansainvälisten rahoitusinstituutioiden, IMF:n ja Maailmanpankin työhön. Sillä niiden asettamiin tiukkoihin raha- ja talouspoliittisiin pelisääntöihin myös köyhien maiden on sopeuduttava.

– Maapalloistuminen vaatii vastapainokseen globaalia sääntelyä. Demokratian ja avoimuuden on ulotuttava kaikkiin kansainvälisesti toimiviin instituutioihin. WTO:n on Dohan kokouksessa osoitettava, että järjestöllä on tässä suhteessa sekä muutoshalua että kehittymiskykyä. Ellei näin tapahdu, on vaikeata uskoa, että järjestöllä olisi nykymuodossaan tulevaisuutta, Bergman painotti.

Lisätietoja:

Kansainvälisten asioiden sihteeri Turo Bergman, puh. 040 520 1714