Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Kestävän talouskasvun ja työll…

Uutinen

Kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelma valmistunut: Korkea työllisyys turvaa palvelut ja etuudet

Hallitus ja keskeiset työmarkkinajärjestöt käynnistivät keväällä 2010 valmistelun Kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelmasta, koska oli tarve tehdä tiivistä yhteistyötä hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kesken työllisyyden, talouskasvun ja julkisen talouden kestävyyden turvaamiseksi. Näin voidaan varmistaa korkean työllisyyden, hyvinvointimme säilymisen ja yhteiskunnan eheyden.

Ohjelman tavoitteena on julkisen talouden kestävyyden vahvistaminen kestävän talouskasvun ja korkean työllisyyden edellytyksiä parantamalla. Työn lähtökohtana on ollut luoda konkreettinen ja johdonmukainen kasvuohjelma, jonka aikajänne ulottuu tuleville vaalikausille. Ohjelman tavoitteita tukevat toimet on tehtävä mahdollisimman hyvissä ajoin ja etupainotteisesti.

Lähtökohdat kasvuohjelman tekemiselle ovat haastavat, sillä monet perinteiset kasvutekijämme ovat heikentyneet. Työvoiman määrä kääntyy laskuun ikääntymisen myötä, sähköteknisen teollisuuden tuottama kasvusysäys on mennyt ohi. Suomi on nykyisellään teollisuusvaltainen maa ja tällaisena altis globalisaation myötä nopeutuneelle rakennemuutokselle. Suomalaiset vientiyritykset kohtaavat yhä kovenevaa kilpailua maailmanmarkkinoilla. Mahdollisuudet hyötyä täysimääräisesti kansainvälisen talouden noususta saattaa heikentyä, ellemme pidä huolta kilpailukyvystämme ja paranna sitä.

Työllisyystilanne ei ole heikentynyt niin pahoin kuin talouskriisin puhjettua arviointiin. Työttömyys on kuitenkin noussut aiempaa korkeammalle tasolle. Uhkana on pysyvän rakennetyöttömyyden kohoaminen, mikä entisestään lisäisi julkisen talouden kestävyyden ja yhteiskuntamme sosiaalisen eheyden ongelmia.

Kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelman tavoitteena on edistää työllisyysasteen kohoamista, investointeja ja teknistä kehitystä. Näin luodaan edellytyksiä talouskasvulle. Ohjelman toinen keskeinen tavoite on vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä, jotta voimme turvata palveluiden ja etuuksien rahoituksen. Julkisen talouden vastuullinen hoito on tärkeää, sillä se luo ulkoista uskottavuutta ja vakaan taloudellisen toimintaympäristön.

Kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelman esityksien keskeiset teemat

Työllisyysasteen nostamiseksi nuorisotyöttömyyttä ja pitkäaikaistyöttömyyttä tulee torjua sekä koulutus- ja nuorisopoliittisin että työvoimapoliittisin toimenpitein. Tärkeää on samalla varmistaa nuorten koulutukseen pääsy ja edistää osaamisen kartuttamista myös työuran aikana. Työvoimapoliittisista toimenpiteistä korostetaan työnhaun aktivointia työttömyyden alkuvaiheessa ja yrityspalvelujen vahvistamista.

Työttömyysvakuutusrahastoa koskevan esityksen tavoitteena on rahaston talouden turvaaminen ja vakaata työllisyyttä tukevan työttömyysvakuutusmaksujen kehitys.

Suotuisan ostovoima kehityksen ja hyvän kilpailukyvyn voi taata vain riittävä tuottavuuden kasvu. Tässä edellytyksenä on korkean osaamisen ja inhimillisen pääoman vahvistaminen ja työmarkkinoiden hyvä toiminta.

Talouskasvun ja tuottavuuden parantamiseksi ohjelma esittää muun muassa, että koulutuksen laatuun kiinnitetään nykyistä enemmän huomiota, ja että ICT:tä sekä innovaatioita hyödynnetään tuottavuuden nostamisessa. Lisäksi markkinoiden toimintaa on edistettävä ja harmaata taloutta torjuttava korostamalla viranomaisten roolia. Julkisen sektorin tuottavuuden parantamisessa erityishuomio kohdistuu organisaatioiden ja ohjausjärjestelmien kehittämiseen, palveluprosessien ja -rakenteiden toimivuuteen sekä johtamiseen ja työhyvinvointiin.

Koko ohjelma löytyy oikean reunan linkkien kautta.