Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Hyvinvointiyhteiskunnalla vahv…

Uutinen

Hyvinvointiyhteiskunnalla vahva tuki, joskin uudistuksia kaivataan (8.3.1999)

– Julkiset palvelut nauttivat kansalaisten vahvaa kannatusta. Kansalaisten enemmistö kokeekin hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluvat palvelut ensiarvoisen tärkeäksi turvaverkoksi ja hyvinvoinnin keskeiseksi tuottajaksi, sanoi SAK:n osastopäällikkö Kirsti Palanko-Laaka tänään Helsingissä.

– Näin naisten päivänä on syytä painottaa sitä tosiasiaa, että julkiset palvelut ovatkin ensiarvoisen tärkeitä naisten tasa-arvon kannalta, Palanko Laaka painotti.

Palanko-Laakan mukaan ei kuitenkaan pidä sulkea silmiä siltä tosiasialta, että suomalaiset odottavat myös palveluja tuotettavan tehokkaasti ja edullisesti ja osa pelkää julkisten palveluiden voivan myös passivoivan kansalaisia liikaa.

– Kritiikki julkisten palveluiden kilpailuttamiseen näyttää selvästi lisääntyneen. 81 prosenttia suomalaisista katsoo, että kilpailuttamisessa on menty liian pitkälle, kun työntekijöiden palkkataso tai työsuhdeturva heikkenevät kilpailuttamisen seurauksena. Tämä laittaa paineita uuden hallituksen työlle. SAK odottaakin, että ensi vaalikaudella eduskunta määrittelisi lailla julkisten palveluiden kilpailuttamisen pelisäännöt niin, että myös työntekijöiden edut tulevat turvatuksi, Palanko-Laaka totesi.

Tutkimustulokset kertovat Palanko-Laakan mukaan, että säästöpolitiikan suhteen on tapahtunut tiettyä väsymistä. Monella alueella palveluja tuotetaankin äärimmäisen niukoin resurssein, onhan yhtämittaista säästämistä ja leikkaamista julkisella sektorilla tehty jo kahdeksan vuoden ajan.

– Suhtautuminen tehtyihin säästöihin vaihtelee voimakkaasti. Eniten kritiikkiä kohdistuu terveydenhuoltomenojen, opetus- ja koulutusmenojen ja eläkkeiden säästöihin. Selvästi vähiten kritiikkiä esiintyy puolestaan maanpuolustushankintoihin, yritystukiin ja maataloustukeen liittyviin säästöihin, Palanko-Laaka huomautti.