KTV:n Jouni Riskilä: Lääkäreillä ei ole solidaarisuutta ketään eikä mitään kohtaan
KTV:n puheenjohtaja Jouni Riskilä arvostelee kovin sanoin lääkärilakkoa. Hän toivoo, että lakosta, sen vaikutuksista ja motiiveista käytäisiin laajempaa yhteiskunnallista keskustelua.
(KTV:n tiedote 7.4.2001) Lääkärien lakko on nyt jatkunut jo neljä viikkoa. Eikä näköpiirissä ole, että työtaistelu loppuisi kovinkaan nopeasti. Lääkäreillä ei itse asiassa tunnu olevan mitään kiirettä lopettaa lakkoaan. Toisaalta kuntatyönantaja ei voi helposti suostua lääkäreiden palkkavaatimuksiin, jotka ovat lievästi sanottuna ylimitoitetut voimassa oleviin työehtosopimuksiin nähden.
Kyseessä onkin varsin erikoinen työtaistelu. Lääkärit eivät ole perinteisessä lakossa, jossa ollaan lakon alusta lakon loppuun saakka poissa työpaikalta ja eletään pelkän lakkoavustuksen varassa. Sen sijaan lääkärit hyvin valikoiden jatkavat työtaisteluaan viikosta toiseen. Käytännössä kenenkään ei tarvitse laittaa itseään taloudellisesti ahtaalle. Siitä pitävät huolen sekä lakon kierrättäminen eri paikkakunnilla ja eri työpaikoilla sekä täydet mahdollisuudet yksityisvastaanottojen pitämiseen niin paljon kuin haluja riittää. Esimerkiksi tällä viikolla lakossa oli vain vajaat 500 lääkäriä, kun heitä yhteensä on kuitenkin noin 11 000.
Kun ”tavalliset” työntekijät, ammattiryhmät harkitsevat lakkoa, heidän pitää ottaa huomioon myös asian taloudelliset riskit. Kuinka kauan lakkoavustuksella tulee toimeen, kuinka kauan lakkoavustuksia on yleensä vara maksaa, mitkä ovat lakon onnistumismahdollisuudet suhteessa vaatimuksiin ja käytettävissä oleviin lakkoavustuksiin ja niin edelleen. Lääkäreillä ei tällaisia ongelmia ole. Kaikkien toimeentulo on turvattu, vaikka nykyinen ”lakko” jatkuisi ikuisuuden. Itse asiassa en tällä perusteella kutsuisi tätä edes lakoksi sanan varsinaisessa merkityksessä.
Jotain lakon erikoisuudesta kertoo sekin, että lääkärit tuntuvat olevan eniten huolissaan siitä, että heillä on paljon, liikaakin töitä. Kuitenkin julkisella sektorilla työskentelevät lääkärit hakeutuvat mielellään myös yksityiselle sektorille. Tällöin heidän kokonaisansionsa nousevat 40 000 – 50 000 markkaan kuukaudessa, vaikka propagandasyistä Lääkäriliitto haluaakin ”mainostaa” juuri tehtäviin tulevien nuorten kuntasektorin jäsentensä 13 000 markan alkupalkkaa. Totuuden nimessä on sanottava kuitenkin, ettei tämä palkka ole edes puolitotuus, kun asiaa tarkastelee Kunnallisen työmarkkinalaitoksen tilastojen perusteella.
Entä miksi lääkärit niin kiivaasti vastustavat opiskelijamäärien lisäämistä. Eikö nimenomaan tällä keinolla saataisi parhaiten helpotettua ammattikunnan liiallista työtaakkaa. Ainakin maalaisjärjellä ajateltuna tämä toimenpide olisi paljon tehokkaampi kuin 20 prosentin palkkavaatimus. Jos siis kenkä todella puristaa liiasta työstä eikä liian vähästä rahasta.
”Lakon maksavat heikompiosaiset”
Suomalaisen yhteiskunnan kannalta ongelmallista on myös se, miten lääkärilakosta aiheutuvat kulut maksetaan. Jos lääkärit saavat lähellekään vaatimuksensa mukaiset korotukset palkkoihinsa, monen kunnan talous joutuu tiukoille. Kuten hyvin tiedetään kuntien ja kuntayhtymien budjetit on jo nyt viritetty äärimmilleen. Liikkumavaraa ei ole. Jos sitten yhden ammattiryhmän palkat nousevat jopa viidenneksen, on talousongelma väistämättä edessä.
Kaiken tämän jälkeenkin on pidettävä huolta, ettei toisten kunta-alan henkilöstöryhmien asemaa heikennetä eikä kansalaisten perusturvajärjestelmää romuteta. Uhkat lomautuksista ja irtisanomisista ovat asioita, joista me KTV:läiset olemme huolissamme. Tässäkin yhteydessä on syytä muistaa, että kuntasektori joutuu tällä vuosikymmenellä todelliseen kilpailuun osaavasta työvoimasta – ja siihenkin mahdollisilla tiukennustoimilla on vaikutusta.
Eikä ongelma synny pelkästään lääkärien korotuksista, vaan totta kai muutkin ryhmät vaativat jatkossa omaa osuuttaan. Esimerkiksi opettajien puheenjohtaja Erkki Kangasniemi on jo julkisuudessa todennut, että lääkärit avaavat nyt latua opettajien tuleville palkkavaatimuksille. Eikä juna pysähdy tähän. Seuraavana vaatimuksineen tulevat kaikki muutkin kuntatyöntekijät, niin tehyläiset, superilaiset, tekniset kuin KTV:läiset ja KVL:läisetkin – unohtamatta keskusjärjestö Akavan matalapalkkaisia sosiaalityöntekijöitä, lastentarhanopettajia ja niin edelleen, joiden vuoksi Akava jäi tupon ulkopuolelle.
Onkin syytä kysyä, missä on lääkäreiden solidaarisuus toisia ammattiryhmiä kohtaan. Tai missä on heidän solidaarisuutensa kunnallisia palveluja tarvitsevia ihmisiä kohtaan. Onhan selvää, että jos ylimitoitetut korotukset maksetaan lääkäreille – seurausvaikutukset huomioonottaen – ja heidän vanavedessään mahdollisesti muillekin henkilöstöryhmille, on monella paikkakunnalla edessään palvelujen karsinta. Tällöin suurimmat kärsijät ovat ne ihmiset, joiden päivittäinen elämä on riippuvainen kunnallisista palveluista. Toisin sanoen ne, jotka eivät taloudellisista tai muista elämäntilanteesta johtuvista syistä tule toimeen ilman yhteisesti maksettuja palveluja. Eli loppujen lopuksi lääkäreiden palkankorotuksen maksajat löytyvät yhteiskunnan heikompiosaisista.
Jos asiaa ajattelee kansantalouden näkökulmasta, Suomessa on enemmän rahaa käytettävissä kuin koskaan. Poliittinen valinta on kuitenkin johtanut siihen, että kuntiin ja niiden tuottamiin palveluihin rahaa ei tunnu riittävän. Sekä valtakunnallisten että paikallisten poliittisten päättäjien ykköstehtävä näyttää olevan veronmaksajien ”rahojen säästäminen”. Kuitenkin säästö on vähintään kyseenalainen, jos ne rahat, jotka pitäisi käyttää yhteisten palvelujen tuottamiseen, käytetään veronalennuksiin, jolloin yhteiskunnan kahtiajakautuminen selviytyjiin ja syrjäytyneisiin vain kasvaa kasvamistaan. Loppujen lopuksi lääkärienkin lakossa on tästä asiasta kysymys.
”Onko lakolla todella kansalaisten tuki?”
Toisen ammattiliiton on tietenkin hankala puuttua toisen ammattiliiton sinänsä lailliseen lakkoon. Ehkä suomalaisessa yhteiskunnassa on kuitenkin syytä aina välillä kysyä moraalinkin perään. Onko siis oikein, että kuntasektorin keskiansioon nähden vähintään kolminkertaista palkkaa nauttivat lääkärit katsoivat asiakseen lähteä vaatimaan 20 prosentin korotuksia – ja vieläpä hyvin hatarin perustein – samaan aikaan kun muut kunta-alan ammattilaiset hyväksyivät noin viiden prosentin suuruiset sopimuskorotukset kaksivuotiskaudelle. Onko Suomestakin tulossa yhä enemmän vahvojen yhteiskunta, jossa heikkojen asemasta ei enää välitä kukaan.
Mielestäni Lääkäriliiton ja Kunnallisen työmarkkinalaitoksen on mahdollisimman pian päästävä sopuun palkkakiistassaan, joka voi ratketa vain useammalle sopimusvuodelle ajoittuvalla järjestetyllä. Muussa tapauksessa kunnallinen terveydenhuolto on suurimmassa vaarassa, missä se on ollut vuonna 1972 voimaan tulleen kansanterveyslain jälkeen. Tällöinhän Suomeen luotiin pääosin hyvin toiminut terveyskeskusjärjestelmä ja laajennettiin muutakin terveydenhuoltoa. Nyt tämä järjestelmä on todellisessa vaarassa.
Tähän asti lääkärien lakolla on ollut kansalaisten enemmistön tuki takanaan. Tähän on vaikuttanut muun muassa se, minkälaisen kuvan lääkärit ovat onnistuneet antamaan työnsä äärimmäisestä vaativuudesta ja toisaalta kehnosta palkasta. Työn vaativuudesta ollaan varmasti yhtä mieltä lääkärien kanssa, mutta ammattikunnan palkkauksesta ei mielestäni ole saatu vedenpitävää julkista selvitystä. Se, että lääkärit olisivat palkkakuopassa koulutukseensa ja työnsä vaativuuteensa nähden ei varmaankaan pidä paikkaansa – ainakaan siinä määrin kuin he ovat antaneet julkisuudessa ymmärtää.
Jos lääkärien kokonaispalkkaus ja kokonaisansiot saataisiin kaiken kansan tietoisuuteen, arvelisin, ettei lakolla olisi kovinkaan suurta kannatusta suomalaisten keskuudessa. Lisäksi on syytä muistaa, että yhteiskunta keskeisesti vastaa myös lääkäreiden koulutuskustannuksista.
Lisätietoja
Jouni Riskilä, puhelin 0400-462 605