Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:laisten liittojen kesätapa…

Uutinen

SAK:laisten liittojen kesätapahtumia

Kesätapahtumien laajaan kirjoon mahtuu tänäkin kesänä taas paljon myös ammattiyhdistysväen kokoontumisia. Tässä koottuna SAK:laisten liittojen menovinkkejä.

Kesäkuun aikana Helsingissä järjestetään kolmen liiton kokoukset. Kunta-alan ammattiliitto KTV:n edustajisto kokoontuu Marina Congress Centeriin Katajanokalle 3.-6. kesäkuuta. Myös Puu- ja erityisalojen liiton liittokokous järjestetään Katajanokalla, 15.-17. kesäkuuta. Paperiliiton liittokokous pidetään Hakaniemen Paasitornissa 4.-6. kesäkuuta.

Turussa voi bongata Postiliiton jäseniä 9.-10. kesäkuuta. Kesäpäiville odotetaan noin 800 osanottajaa, jotka tutustuvat Wanhan Turun miljööseen ja risteilevät sekä saaristossa että joella. Luvassa on myös erilaisia kilpailuja sekä iltajuhla Aurajoen rannassa.

Risteilemään lähtevät myös Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL:in jäsenet perheineen. Perinteisiä kesäpäiviä vietetään Cinderellalla 9.-10. kesäkuuta ja aluksella kamppaillaan muun muassa liiton karaokemestaruudesta. VAL järjestää loppukesästä myös Elopäivät Rostualla Juuassa, Pohjois-Karjalassa. Elopäiville ko-koontuvat 9.-12. elokuuta erityisesti Pohjois-Karjalan, Kuopion, Kainuun, Oulun ja Jokilaakson VAL:laiset. Luontopainotteisilla päivillä harrastetaan maastovaellusta, kalastusta ja sienestystä mutta myös kilpaillaan, tanssitaan ja nautitaan pelimannimusiikista.

Tekstiili- ja vaatetustyöväen liitto Tevan väki kerääntyy Mikkelin Visulahteen 8.-9. kesäkuuta. Päivät alkavat nuorisotapahtumalla perjantai-iltana ja jatkuvat virkistystapahtumana lauantaina, esiintymässä nähdään mm. Anna Hanski ja taikuri Timo Kulmakko. Tapahtumaan odotetaan noin 800 Tevalaista.

Sähköalojen ammattiliiton kesäpäivät järjestetään kesä-heinäkuun vaihteessa (29.6.-1.7.) Porin Yyterissä ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL kokoaa väkensä Seinäjoelle 11.-12. elokuuta. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT puolestaan järjestää perinteiset kesäpäivät sekä ajotaitokilpailut Imatralla 4.-5. elokuuta. Rautatievirkamiesliitto kokoontuu Imatralle 4.-5. elokuuta.

Viestintäalan ammattiliiton nuoret tapaavat Nuorisopäivillä Virpilammilla 14.-15. heinäkuuta. Nuorisotapahtumassa on ohjelman lisäksi luvassa mm. kilpailuja kuten kumikalossin heittoa ja saharahiihtoa. Kisailua on luvassa myös Kemianliiton kesäpäivillä 25.-26. elokuuta Tampereella. Tikanheiton, karaoken, tietovisailun, sählyn ja monen muun aktiviteetin pariin odotetaan noin 2500 kemianliittolaista.

Nimensä uudistanut Auto- ja Konealan Unioni AKU (entinen ATH) kokoaa väkeään Yhteistoiminta-aluepäiville 1.-2. syyskuuta. Itä-, Länsi- ja Etelä-Suomen osastot kokoontuvat Rauhalahdessa ja Pohjois-Suomen väki Pyhätunturilla.

Suomen Muusikkojen Liitto ei järjestä kesätapahtumia mutta muistuttaa, että sen jäseniä voi bongata lähes kaikista mahdollisista kesätapahtumista.

Luettelo kesätapahtumista

AUTO- JA KONEALAN UNIONI AKU RY
1.-2.9. Yhteistoiminta-aluepäivät Rauhalahdessa ja Pyhätunturilla

AUTO- JA KULJETUSALAN TYÖNTEKIJÄLIITTO AKT RY
4.-5.8. Kesäpäivät ja ajotaitokilpailut Imatralla

KEMIANLIITTO – KEMIFACKET RY
25.-26.8. Kesäpäivät Tampereella

POSTILIITTO RY
9.-10.6. XVI Kesäpäivät Turussa

PUU- JA ERITYISALOJEN LIITTO RY
15.-17.6. Liittokokous Marina Congress Centerissä Helsingissä

RAUTATIEVIRKAMIESLIITTO RY
4.-5.8. Kesäpäivät Haminassa

SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTO SEL RY
11.-12.8. Kesäpäivät Seinäjoella

SÄHKÖALOJEN AMMATTILIITTO RY
29.6.-1.7. Kesäpäivät Porin Yyterissä

TEKSTIILI- JA VAATETUSTYÖVÄEN LIITTO TEVA RY
8.-9.6. Visupäivät Mikkelin Visulahdessa

VALTION JA ERITYISPALVELUJEN AMMATTILIITTO VAL RY
9.-10.6. Kesäpäivät Cinderellalla
9.-12.8. Elopäivät Rostualla Juuassa, Pohjois-Karjalassa

VIESTINTÄALAN AMMATTILIITTO RY
14.-15.7. Nuorisopäivät Virpilammella