Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Pekka Ahmavaara: Tulopoliittis…

Uutinen

Pekka Ahmavaara: Tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun on tähdättävä

SAK:n valtuuston kevätkokous 24.-25.5.2002
Kiljavan opisto, Nurmijärvi

Pekka Ahmavaara Kiljavalla 24.5.2002.

– Tupojen kautta osoitettu palkkamaltti on luonut edellytykset vientivetoiseen taloudelliseen nousuun, jonka tulokset alkavat vasta nyt näkyä. Tätäkin palkkalinjaa työnantajat ovat arvostelleet ylisolidaarisena , liian kalliina matalapalkka-alojen yrityksille, totesi SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Pekka Ahmavaara SAK:n valtuuston kokouksessa Kiljavalla perjantaina.

Ahmavaara pohti puheessaan syitä funktionaalisen tulonjaon kehittymiseen palkansaajille epäedulliseen suuntaan. Muutokseen johtivat Ahmavaaran mukaan ennen kaikkea rakenteelliset syyt: lama ja IT-sektorin nousu.

– Harjoittamamme sopimuspoliittinen linja osoittaa kuitenkin tuloksellisuutensa. Vuoden 2001 tilastot osoittavat palkkatulo-osuuden kääntyneen selvään nousuun. Sen on lupa olettaa jatkuvan ja voimistuvan myös tänä vuonna. Niinpä, kaikesta huolimatta, on tähdättävä tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun.

– Miten sitten voitaisiin tupojen vallitessa hoitaa palkkatulojen tuottavuuden nousua vastaava kehitys niillä aloilla ja niissä yrityksissä, joissa tuottavuus ja kannattavuus nousevat muita nopeammin? Ratkaisu voisi löytyä entistä määrätietoisemmasta henkilöstörahastojen käytöstä, mikseipä myös tulos- ja voittopalkkioiden entistä laajemmasta käyttöönotosta.

– Henkilöstörahastojen käytön lisääminen olisi pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa toimivan yrityksen kehittämisväline verrattuna tulos- ja voittopalkkioiden käyttöön, joissa on amerikkalaisen uusliberalismin makua. Jos yritysjohtajat haluavat kuitenkin edetä tulos- ja voittopalkkioita käyttämällä, heidän on ymmärrettävä, että niiden käyttöönoton periaatteista ja pelisäännöistä on sovittava yrityksen työntekijöiden kanssa.

– Ay-liikkeen taas tulisi puolestaan hyväksyä lähtökohta, että jos henkilöstörahastojen ja tulos- ja voittopalkkioiden käytön pelisäännöistä sovitaan, ne olisivat sellaista työtuloa joka ei voi kuulua ansiokehitystarkastelun tai -vertailun piiriin. Tämä puolestaan edellyttäisi, että kaikilla sopimusaloilla on käytössään järjestelmät, joilla näitä työtulon muotoja voidaan käyttää.

Ahmavaara korosti, että sekä taloudelliseen kehitykseen että poliittisen toimintaympäristön kehittymiseen liittyy paljon epävarmuustekijöitä.

– Siksi myös sitoutuminen pitkäkestoiseen sopimukseen on mahdotonta, eikä asiaa ratkaise vain palkankorotusten tarkastelu erikseen vuosittain. Totta sinänsä on, että jos kerran tupotalkoisiin ruvetaan, olisi varmaan viisaampaa tehdä samalla vaivalla useampivuotinen ratkaisu. Kaksivuotinen ratkaisu lienee optimaalinen ja siihen tulisi muiden edellytysten niin salliessa pyrkiä. Jos sellainen ei ole mahdollista, johtopäätöksen ei kuitenkaan tulisi olla ilman muuta liittokierros. Myös eduskuntavaalien ohi yltävällä osapuilleen vuoden mittaiselle tulopoliittiselle ratkaisulle on perusteensa. Jollei saada tehdyksi takkia, tehdään kuitenkin tuluskukkaro.

Puhe kokonaisuudessaan

Osoitteesta
löytyvät SAK:n valtuuston esittely, kevätkokouksen aikataulu, liittoesitykset valtuustolle ja ajo-ohjeet Kiljavan opistolle. Samaan osoitteeseen kerätään kokouksen aikana mm. lehdistötiedotteet, referaatteja valtuustossa pidetyistä puheista ja valtuuston jäsenten haastatteluja.