Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Rakennuksilla hiljennytään työ…

Uutinen

Rakennuksilla hiljennytään työtapaturmien uhreille

Työt seisahtavat kaikilla rakennustyömailla tänään keskiviikkona tasan kello 12. Hiljaisella hetkellä kunnioitetaan alan työtapaturmissa kuolleiden muistoa.

Perinteeksi muodostunut valtakunnallinen hiljainen hetki muistuttaa rakennustyömaiden ikävästä todellisuudesta: viime vuonna alalla menehtyi kuusi henkilöä. Määrä on pienempi kuin vuonna 2012, jolloin kuolemaan johtaneita työtapaturmia kirjattiin alalla kymmenen.

– Kuolemaan johtaneet työtapaturmat ovat rakentamisen toimialalla vähentyneet, kertoo Rakennusliiton työsuojelusihteeri Tapio Jääskeläinen.

Rakennustyömailla sattuu lisäksi tapaturmia, joista moni johtaa työntekijän pysyvään vammautumiseen ja työkyvyttömyyteen. Hiljaisella hetkellä halutaan kiinnittää huomioita myös työsuojelun merkitykseen alalla.

– Isot rakennusliikkeet ovat satsanneet paljon työturvallisuuteen. Alalla vallitsee voimakas tahtotila saada tapaturmien määrä pysyvästi alas. Vakavimmat työtapaturmat eivät satu enää niinkään suurien rakennusliikkeiden työntekijöille vaan heidän aliurakoitsijoilleen.

Pitkän aikavälin tilastot osoittavat, että rakentamisen ollessa vähäistä myös työtapaturmia sattuu vähemmän. Kun rakentaminen vilkastuu, työtapaturmien määrä kasvaa.

– Yritysjohtajien juhlapuheet työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnin parantamisesta on vietävä telinepressujen sisälle saakka. Tämä onnistuu ainoastaan, jos työsuojelu on aitoa yhteistyötä. Yrityksiin on valittava työsuojeluvaltuutetut, ja työsuojelun on oltava kaikkien asia. Tavoitteeksi on asetettu tapaturmaton työmaa kaikkialla maassa, Jääskeläinen toteaa.

Hiljaisen hetken taustatoimijoita ovat Rakennusliitto, Rakennusteollisuus ja Ammattiliitto PRO.