Tapio Bergholm: Valtiolla vahva puhevalta työmarkkinoilla
Suomessa valtiolla on poikkeuksellisen vahva ote palkkapolitiikkaan ja muuhun tulonjakopolitiikkaan, ilmenee filosofian tohtori Tapio Bergholmin tuoreesta väitöstutkimuksesta.
Bergholmin mukaan valtion ja työmarkkinajärjestöt kytki yhteistyöhön erityisesti kesäkuun 1945 palkkapäätös, joka raivasi tien valtakunnallisille työehtosopimuksille.
– Suomessa valtiovalta oli luomassa työehtosopimusjärjestelmää ja sai näin pysyvän puheoikeuden palkanmuodostukseen. Muualla Pohjoismaissa palkat olivat selkeämmin työmarkkinajärjestöjen keskinäisissä neuvotteluissa ratkaistava kiistakysymys.
Valtion kiinnostus ja vaikutusvalta työmarkkinoihin on toisen maailmansodan jälkeen säilynyt korkeana.
– Valtion puuttumista työmarkkinaneuvotteluihin pidetään meillä edelleen normaalina, vaikka kansainvälisesti tämä on harvinaista, Tapio Bergholm sanoo.
Bergholm muistuttaa, että vastaavasti työmarkkinajärjestöt ovat Suomessa päässeet vaikuttamaan valtion toimiin.
– Suomen työmarkkinajärjestöillä on verrattain vahva suunnittelu-, ohjaus- ja jopa hallintavalta ansiosidonnaisessa sosiaaliturvassa. Tästä hyvänä esimerkkinä on viime syksynä syntynyt eläkeratkaisu.
Tapio Bergholmin väitöstutkimus ”Kaksoissidoksen synty – Suomen työmarkkinasuhteiden toimintatavan muotoutuminen 1944–1969” tarkistetaan Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Sosiologian alaan kuuluvan tutkimuksen väitöstilaisuus pidetään tänään perjantaina Kuopion kampuksella.
Helsingin ja Itä-Suomen yliopistojen dosentti Tapio Bergholm valmistui filosofian tohtoriksi vuonna 1997. Hän työskentelee erikoistutkijana Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestössä SAK:ssa.