Tupo ja veronkevennykset tuovat SAK:laiselle palkansaajalle 57 euroa kuussa lisää
Ensi maanantaina voimaan astuvat tupo-palkankorotukset nostavat yhdessä veronkevennysten kanssa keskituloisen SAK:laisen palkansaajan (2300 e/kk) käteen jääviä kuukausituloja noin 57 euroa. SAK:laiselle keskivertoperheelle palkankorotukset ja veronkevennykset tuovat yhteensä 104 euroa lisää kuukaudessa, kun enemmän ansaitsevan puolison bruttopalkka on 2300 euroa/kk ja vähemmän ansaitsevan 1800 euroa/kk.
Tulopoliittinen selvitystoimikunta arvioi, että palkansaajien yhteenlaskettu ostovoima voi lisääntyä tänä vuonna nelisen prosenttia, mikäli inflaatio jää noin puoleen prosenttiin. Inflaation hidastuminen johtuu erityisesti alkoholijuomien verotuksen kevennyksistä maaliskuun alussa.
Palkat nousevat tupon vaikutuksesta 1.3.2004 keskimäärin 2,2 prosenttia. Palkkojen tupossa sovittu yleiskorotus on 16 senttiä tunnilta tai 26,72 euroa kuukaudelta, kuitenkin vähintään 1,7 prosenttia. Yleiskorotuksen lisäksi palkkoja nostaa 0,5 prosentin liittoerä, jonka vaikutus vaihtelee sopimusalakohtaisesti.
Käteen jääviä tuloja nostavat palkankorotusten lisäksi ansiotuloveron kevennykset. Ansiotuloverotusta kevennetään inflaatiotarkistus mukaan lukien tänä vuonna kaikkiaan noin 845 miljoonaa euroa. Veroperustemuutokset tulivat voimaan jo 1.2.2004.
Tulopoliittinen sopimus vuosille 2003-2004
Lisätietoja
– Vastaava ekonomisti Ismo Luimula, puh. (09) 772 1311 tai 040 522 3613
– Projektiekonomisti Olli Koski, puh. (09) 772 1312
Liite
SAK:laisen perheen nettotulon muutos 2004
euroa/kkEnemmän ansaitseva 57Vähemmän ansaitseva 47Perhe yhteensä 104
– SAK:laisen perheen nettotulot nousevat 3,4 prosenttia (104 euroa/kk ja 1300 euroa/v) vuonna 2004. Nettopalkan muutos kuukaudessa on laskettu vuosiansioista. Siinä on otettu huomioon palkankorotusten voimaantulo 1.3.2004. Laskelmassa ei ole mukana palkkaliukumaa ym.
– Enemmän ansaitsevan bruttopalkka on 2300 euroa/kk ja vähemmän ansaitsevan 1800 euroa/kk.
– Kunnallisveron muutoksia ei ole otettu huomioon.
– Summat ovat laskennallisia ja ne vaihtelevat sopimusalan sekä mm. asuinkunnan mukaan.