Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Valtava uusi palkkatietopankki…

Uutinen

Valtava uusi palkkatietopankki epäilyttää Saksan ay-järjestöjä

Ingrid Sehrbrock

Saksassa tuli voimaan vuoden alussa laki, joka velvoittaa työnantajat ilmoittamaan työntekijöidensä palkkatiedot kuukausittain Saksan ja Euroopan suurimmalle eläkevakuutusyhtiölle Deutsche Rentenversicherungille. Ilmoitukset antavat tietoa myös yksittäisten työntekijöiden poissaoloista ja osallistumisesta työtaisteluihin.

Ay-liike ja kansalaisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet arkaluontoisen tiedon keskittämisestä yhteen jättimäiseen tietopankkiin, Elenaan.

Ammatillisen keskusjärjestön DGB:n varapuheenjohtaja Ingrid Sehrbrock muistuttaa, että viime kuukausinakin on paljastunut tietopankkien vakavia väärinkäyttötapauksia. Hän varoittaa, että vero-, terveys-, poliisi- ja muiden tietopankkien jatkuva paisuttaminen lisää kansalaisten perusoikeuksien loukkausten riskiä.

Tietosuojaa ja tiedon vapautta käsittelevän komission puheenjohtaja Peter Schaar on esittänyt saksalaismediassa, että uusi laki on ristiriidassa Saksan perustuslain kanssa.

Elena-tietopankkia tullaan vuodesta 2012 lähtien hyödyntämään yksilöiden sosiaaliturvaa koskevassa päätöksenteossa. Lisäksi uuden järjestelmän on määrä vähentää paperityötä.