Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Työnantajien kannettava vastuu…

Uutinen

Työnantajien kannettava vastuunsa työelämän kehittämisestä

SAK:n johtaja Kirsti Palanko-Laaka:

– Kilpailukyvyn lisääminen ja sopeutuminen maailmanmarkkinoihin ei saa merkitä ihmisten unohtamista ja markkinavoimien sanelemia ratkaisuja. Suomen menestys maailmankartalla ei voi rakentua sosiaaliselle dumppaukselle eli siihen, että tingitään työehdoista ja -oloista tai sosiaaliturvasta, painotti SAK:n johtaja Kirsti Palanko-Laaka Työ, terveys ja tulevaisuus seminaarissa tänään Helsingissä.

Palanko-Laakan mukaan suomalaisilla yritysjohtajilla on kovat arvot. Suomalainen johtaminen on selvästi amerikkalaistunut kansainvälisen yritysomistuksen myötä ja taloudelliset ja tuotannolliset arvot hallitsevat ihmisten johtamisessa.

– Työntekijöiden kannalta työn kilpailuttamisessa on menty äärimmäisyyksiin. Kilpailtaessa alihankinnoista, ostopalveluista tai muista hankinnoista, työvoimakustannuksilla on merkittävä osa tarjoushinnoittelussa. Kun hinnat nipistetään minimiinsä, tinkiminen tapahtuu työehdoissa, henkilöstön mitoituksessa, työtahdin kiristymisessä ja työoloissa, Palanko-Laaka korosti.

Kirsti Palanko-Laakan mukaan työmäärän kasvun ja työn kiristymisen myötä työn henkinen ja fyysinen kuorma on kasvanut jatkuvasti sekä EU-maissa että Suomessa. Jaksamisen ongelmat ovat Suomessa kuitenkin yleisempiä kuin keskimäärin EU-maissa ja ovat osaltaan johtaneet suureen eläkehakuisuuteen.

– SAK tavoitteleekin inhimillisempää työelämää ja haluaa haastaa työnantajat määrittelemään hyvää työtä ja sen sisältöjä. Hyvä työ on tulevaisuuden kilpailuetu – ja ratkaiseva – osaavan työvoiman rekrytoinnissa, Palanko-Laaka totesi.

Työnantajien vastuu ei saisikaan Palanko-Laakan mukaan jäädä eettisen keskustelun tai juhlapuheiden tasolle.

– Henkilöstöstä on huolehdittava työuran kaikissa vaiheissa. Yhteinen kansallinen tavoite työssäoloajan pidentymisestä ei ole uskottava ilman työnantajien vastuunkannon lisääntymistä, Palanko-Laaka painotti.

Lisätietoja:
Johtaja Kirsti Palanko-Laaka, puh. (09) 7721 401