Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset EAY:n edustajakokous Finlandia…

Uutinen

EAY:n edustajakokous Finlandia-talossa 29.6.-2.7.1999 (2.6.1999)

Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön EAY:n 9. edustajakokous pidetään Finlandia-talossa. Kokous alkaa tiistaina 29. kesäkuuta ja päättyy perjantaina 2. heinäkuuta1999.

Edustajakokous pidetään nyt ensimmäisen kerran Helsingissä. Kokous on järjestyksessään EAY:n 9. varsinainen edustajakokous. Pohjoismaissa on pidetty yksi ylimääräinen edustajakokous Kööpenhaminassa 1974 ja varsinainen edustajakokous kerran Tukholmassa 1988.

EAY on perustettu vuonna 1973, ja nykyisellään kaikki suomalaiset palkansaajakeskusjärjestöt SAK, STTK ja AKAVA ovat sen jäseniä. EAY:n jäsenjärjestöjen määrä kasvaa jatkuvasti. Tällä hetkellä siinä on jäseninä 67 keskusjärjestöä 28 Länsi-, Itä- ja Keski-Euroopan maasta sekä 14 eurooppalaista ammattisihteeristöä. EAY valvoo kaikkiaan noin 58 miljoonan ay-jäsenen etuja euroopalaisella tasolla. EAY:ssä on myös tarkkailijajäseniä, tällä hetkellä näitä on 6.

Suomalaiset kokousedustajat.

EAY:n kokoukseen osallistuu yli 600 kokousedustajaa. Kaikkiaan varaedustajat, asiantuntijat, seuraajat, kokouksen työntekijät ja kansainvälinen ja suomalainen lehdistö yhteenlaskettuina kokoukseen arvellaan osallituvan noin 1 000 henkilöä. Varsinaisia kokousedustajia SAK:lla, STTK:lla ja AKVAlla on yhteensä 20. Näistä SAK:sta tulee 9, STTK:sta 6 ja AKAVAsta 5. Järjestöillä on myös yhteensä 6 varaedustajaa. (SAK:lla 3, STTK:lla 2 ja AKAVAlla 1).

SAK:n kokousedustajat. Ahmavaara Pekka SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja. Hynönen Pekka Rakennusliiton puheenjohtaja. Ihalainen Lauri SAK:n puheenjohtaja. Kannisto Tuulikki SAK:n johtaja/kansainvälisen osaston osastopäällikkö. Lundh Per-Erik Metalliliiton puheenjohtaja. Oksa Pirkko Testiili- ja vaatetustyöväen liiton puheenjohtaja. Remahl Maj-Len Liikealan liiton puheenjohtaja. Riskilä Jouni Kunta-alan liiton KTV:n puheenjohtaja. Saikkonen Kaarina Valtion ja erityispalvelujen liiton VAL:n palkkasihteeri .

STTK:n kokousedustajat. Joenpalo Ilkka Teknisten liiton puheenjohtaja. Laitinen-Pesola Jaana Tehyn puheenjohtaja. Mäenpää Mikko STTK-J:n puheenjohtaja. Perkka-Jortikka Katriina Kunnallisvirkamiesliiton puheenjohtaja. Rissanen Helena Suomen teollisuustoimihenkilöliiton puheenjohtaja. Swanljung Esa STTK:n puheenjohtaja.

AKAVAn kokousedustajat. Huuhtanen Marjatta Akavan Erityisalojen Keskusliiton toiminnanjohtaja. Kangasniemi Erkki Opettajien ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja. Malmström Eila Sosiaalityöntekijäin liiton puheenjohtaja. Viitasalo Mikko AKAVAn puheenjohtaja. Viljanen Matti Insinööriliiton puheenjohtaja.

Näiden lisäksi suomalaisia kokousedustajia EAY:n kokoukseen osallistuu myös ammattisihteeristöjen mandaateilla. SAK:laisia edustajia ovat Merimies-Unionin puheenjohtaja Per-Erik Nelin kuljetusalan sihteeristöstä, Elintarviketyöläisen liiton puheenjohtaja Ritva Savtscenko elintarvike-, hotelli- ja ravintola-alan sihteeristöstä ja Kunta-alan KTV:n toinen puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori julkisten palvelujen sihteeristöstä. SAK:n tasa-arvosihteeri Riitta Partinen osallistuu kokoukseen EAY:n naiskomitean varapuheenjohtajan ominaisuudessa. AKAVAlaisia edustajia on myös OAJ:n koulutuspoliittinen sihteeri Marjatta Melto opettajien Eurooppa-sihteeristöstä. AKAVAn kansainvälisten asioiden sihteeri Mona Hemmer osallistuu kokoukseen Eurocadresin varapuheenjohtajan ominaisuudessa.

Kokouksen aikataulu.

EAY:n kokouksen avajaiset ovat tiistaina 29. kesäkuuta klo 10.00. Päivittäin pidetään lounastauko klo 12.30-14.30. (kts. liite) Vahvistusta kansainvälisten valtiojohtajien, komissaarien tai ministereiden osallistumisesta kokouksen avajaisiin tai muutoin kokoukseen ei olla EAY:stä saatu.

EAY noudattaa edellisten edustajakokoustensa kaavaa kutsumalla eri päivinä paikalle ulkopuolisia ns. vieraspuhujia, jotka edustavat eri maita, komissiota tai kansainvälisiä järjestöjä (ILO, ay-liikkeen maailmanjärjestö VAKL jne.).

Pääministeri Paavo Lipponen puhuu kokouksessa torstaina, 1. heinäkuuta, jolloin myös Suomen EU-puheenjohtajuus alkaa.

Oheistapahtumia.

EAY:n kokouksen aattopäivänä maanantaina 28. kesäkuuta pidetään Finlandia-talossa EAY:n tasa-arvokonferenssi. Siihen on kutsuttu osallistumaan kaikki kokousdelegaatit. Tasa-arvokonferenssissa pohditaan sukupuolten välisen tasa-arvon tilaa järjestön politiikassa. Seminaarissa puhuvat mm. EAY:n pääsihteeri Emilio Gabaglio ja Suomesta mm. tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen ja SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen. Tasa-arvokonferenssista järjestetään lehdistötilaisuus maanantaina 7. kesäkuuta klo 10.00 STTK:ssa. (Erillinen kutsu lähetetty toimituksiin.).

EAY järjestää Keski- ja Itä-Euroopan maiden valtuuskunnille Euroopan integraatiota käsittelevän seminaarin sunnuntaina 27. kesäkuuta klo 10.00-16.00 Sea Side -hotellissa.

EAY:n kokouksen aikana järjestetään Finlandia-talossa myös erillisseminaareja, ns. työpajoja. Näitä järjestetään keskiviikkona 30.6. ja torstaina 1.7. yhteensä 8. Työpajat yhtä lukuunottamatta järjestää EAY tai sen laitokset. Yhden työpajan järjestävät SAK, STTK ja AKAVA.

SAK, STTK ja AKAVA: Yhdessä – Together.

Finlandia-talon ala-aulassa ja toisessa kerroksessa monet järjestöt esittäytyvät. Myös SAK:lla, STTK:lla, AKAVAlla ja näiden Brysselin edustustolla Key-Finland -toimistolla on näyttelytila Finlandia-talossa. Sen teemana on ”Yhdessä – Together” järjestöjen yhteisesitteen nimen mukaan. Kukin keskusjärjestö jakaa näyttelypisteessä myös omaa materiaaliaan yleisölle ja kokousedustajille.

EAY:n kokous näkyy myös Helsingin katukuvassa. Kahdeksassa kohteessa on 21.6. alkaen kahden viikon ajan katubanderolleja, jotka kertovat Euroopan ay-liikkeen kokouksessa. Päivää ennen Suomen EU-puheenjohtajuuden alkua, 30. kesäkuuta soittaa Hyvinkään Rautatiesoittajat klo 14.00-14.45 ja 16.00-16.45 modernin taiteen museon, Kiasman edessä. Samaan aikaan jaetaan yleisölle 1 000 ilmapalloa.

Toimittajille.

Toimittajat voivat kiinnostuksensa mukaan seurata kokousta. Finlandia-talossa on tulkkaus myös suomenkielelle. Kaikkien kokousta seuraavien on ilmoittauduttava EAY:n virkailijoille Finlandia-talossa. Toimittajien on syytä varautua esittämään lehdistökorttinsa, jolla pääsee kokouksen lehdistökeskukseen. Lehdistökeskus on Finlandia-talon normaalissa lehdistötilassa. Myös muut asiasta kiinnostuneet voivat seurata kokousta parvelta. Myös heidän tulee ilmoittautua EAY:n virkailijoille Finlandia-talossa seuraajakortin saamiseksi.

Suomalaisten toimittajien toivotaan faxaavan oheisen ilmoittautumislomakkeen, jotta saamme lukumäärän suomenkielisen aineiston monistamista varten. Toivomme palautetta myös kesälomien vuoksi. Lähetämme kokousmateriaalia kiinnostuksen mukaan sellaisiin toimituksiin, jotka eivät pysty lähettämään edustajaansa kokoukseen esim. kesälomakauden resurssipulan takia.

EAY:n edustajakokouksen ohjelma-asiakirjoista järjestetään asiantuntijoiden lehdistötilaisuus keskiviikkona 23. kesäkuuta klo 10.00 alkaen AKAVAssa. (Kutsu lähetetään myöhemmin erikseen.).

Lisätiedot: EAY:n kotisivut http://www.etuc.org (engl.) Tiedotuspäällikkö Wim Bergans (engl./ranska/saksa) puh. 990-32-2-224 04 30, fax 990-32-2-224 04 33 ja s-p wbergans@etuc.org Kansainvälisten asioiden tiedottaja Hilkka Jukarainen/SAK p. 7721 351, gsm 040-5485 660 tai s-p hilkka.jukarainen@sak.fi Asiamies Sinikka Hintikka/STTK, p. 1315 22 87, gsm 0400-843 080 s-p sinikka.hintikka@sttk.fi Tiedotuspäällikkö Tiina Miettinen-Luck/AKAVA p. 150 2577 gsm 040-588 1484 ja s-p tiina.miettinen-luck@akava.fi LIITTEET Ilmoittautumislomake ja kokousaikataulu