Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Mikä on brexitin opetus?

Aleksi Kuusisto

Uutinen

Mikä on brexitin opetus?

Paras vastalääke brexitille on kestävä talouskasvu, joka hyödyttää mahdollisimman monia, sanoo FinUnionsin johtaja Aleksi Kuusisto. Hän vastaa kolmeen kysymykseen Euroopan Unionin kehittämisestä.

Mikä on brexitin opetus EU:lle?

– Tärkein opetus on se, että EU:n on yhdessä jäsenmaiden kanssa edistettävä mahdollisimman monia hyödyttävää kestävää talouskasvua. Kestävän kasvun perusta on työntekijöiden korkea osaaminen, tuottavuus ja hyvinvointi.

– EU-eroa kannattivat ennen kaikkea ne britit, jotka ovat kärsineet pitkään jatkuneen hitaan talouskasvun seurauksista sekä eriarvoisuuden ja turvattomuuden lisääntymisestä.

Mitä EU voi tehdä edistääkseen reilua kilpailua maailmalaajuisesti ja EU:n sisämarkkinoilla?

– Kilpailuasetelma on nykyisin liian usein epäreilu. Suomalainen yritys joutuu globaaleilla markkinoilla kilpailemaan esimerkiksi kiinalaisen yrityksen kanssa, jolle maksetaan EU:ssa kiellettyjä valtiontukia ja jonka työntekijät eivät saa järjestäytyä ja neuvotella työehtosopimuksia.

– EU:n on velvoitettava kauppakumppaninsa noudattamaan reilun kaupan pelisääntöjä tulevissa kauppaneuvotteluissa ja kun EU:n suojamekanismeja polkumyyntiä vastaan uudistetaan.

– Sisämarkkinoilla kilpailu on suhteellisen reilua, sillä EU-lainsäädäntö velvoittaa kaikkien jäsenmaiden yrityksiä. Parannuksia kuitenkin tarvitaan muun muassa lähetettyjen työntekijöiden asemaan.

Mikä on sosiaalisten oikeuksien pilari ja miten se hyödyttää palkansaajia?

– Sosiaalisen oikeuksien pilarilla vahvistetaan sosiaalisten oikeuksien kuten työntekijöiden oikeuksien toteutumista euroalueella. Komissio julkistaa esityksensä 26. huhtikuuta.

– Komissio esittää todennäköisesti euromaille aiempaa vahvempaa ohjausta sosiaali-, työllisyys ja koulutuspolitiikan kysymyksissä. Ohjauksen avulla jäsenmaita voitaisiin kannustaa esimerkiksi poistamaan köyhyyttä ja vahvistamaan työntekijöiden suojelua.

– Toivottavasti komissio esittää myös uusia työlainsäädäntöhankkeita. Niitä tarvitaan muun muassa digitaloudessa työskentelevien työntekijöiden aseman parantamiseksi.

Pirjo Pajunen

FinUnions on SAK:n, STTK:n ja akavalaisen neuvottelujärjestö Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n yhteinen edustusto Brysselissä. Se edustaa noin 1,7 miljoonaa suomalaista palkansaajaa EU:ssa.