Irtisanomiset moninkertaistuivat viime vuoteen verrattuna
SAK:n Metsämäki: Elvytystä tarvitaan lisää
SAK:n keräämien tietojen mukaan yt-neuvottelujen alaisten työntekijöiden määrä kymmenkertaistui tammi-kesäkuussa viime vuoteen verrattuna. Myös irtisanomisten määrä moninkertaistui.
– Näköpiirissä ei ole käännettä parempaan, SAK:n elinkeinoasioiden päällikkö Janne Metsämäki toteaa.
SAK:n tiedot perustuvat pörssitiedotteisiin ja muihin julkisiin lähteisiin. Yt-neuvottelujen piirissä oli alkuvuonna yli 125 000 työntekijää. Viime vuonna määrä oli runsaat 11 000 työntekijää. Tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana yt-neuvottelujen piirissä on ollut jo kaksi kertaa enemmän työntekijöitä kuin koko viime vuoden aikana yhteensä.
Alkuvuodesta irtisanottiin 12 000 työntekijää, mikä on yli kolme kertaa enemmän kuin viime vuoden alkupuoliskolla, jolloin irtisanottuja oli 4 200. Myös irtisanomisissa ylitettiin jo alkuvuodesta selvästi koko vuoden 2008 irtisanottujen määrä. Lomautettuna tai lomautusuhan alla on alkuvuodesta ollut runsaat 95 000 työntekijää.
– Työttömyyttä ei saa päästää kasvamaan hallitsemattomasti. Lähinnä veronkevennyksiin perustuneen elvytyksen rinnalle tarvitaan uusia päätöksiä työllisyyttä ja talouden kasvua tukevista investoinneista, kuntatalouden vahvistamisesta sekä työvoima- ja koulutuspolitiikan aktiivitoimien varmistamisesta. Missään nimessä elvytystä ei pidä nyt lopettaa, Metsämäki korostaa.
– Aktiiviseen työvoimapolitiikkaan pitää varata riittävät voimavarat, Metsämäki muistuttaa.
– Etenkin nuorisotyöttömyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisy vaatii panostuksia.
Myös valtion omistajapolitiikalla on työllisyyden hoidossa keskeinen rooli, joka korostuu taantuman aikana.
– Valtion omistamien yhtiöiden velvollisuutena on kohdella työntekijöitä esimerkillisesti ja huolehtia heidän turvastaan muutostilanteissa. Valtion omistajuutta on hoidettava pitkäjänteisesti ja äkillisiä muutoksia tulee välttää, Metsämäki toteaa muun muassa Destia-keskusteluun viitaten.
Tammi-kesäkuun tilastot vuosilta 2009 ja 2008 löytyvät pdf-muodossa oikeanpuoleisen palstan linkkien kautta.