Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK kokeilee jäsenkyselyä känn…

Uutinen

SAK kokeilee jäsenkyselyä kännykällä

Eurohintojen käyttöön totuttu melko hyvin

SAK kokeilee matkapuhelintekniikkaan perustuvaa jäsenpaneelia.

SAK on aloittanut kokeilun, jossa ammattiliittojen jäsenten näkemyksiä ajankohtaisista asioista mitataan matkapuhelinpaneelin avulla. Kokeiluun osallistuu 141 ihmistä, jotka edustavat tasaisesti eri jäsenliittoja. Paneelin kautta jäsenten mielipiteitä voidaan seurata myös pitemmän ajanjakson ajalta.

Paneelin kysymykset lähetetään ja niihin vastataan tekstiviesteinä. Matkapuhelinpaneeli mahdollistaa myös pikakyselyt, joiden tulos selviää muutamien tuntien kuluttua kyselyn lähettämisestä jäsenille. Tuloksen kehittymistä voidaan seurata reaaliaikaisesti.

Uusin kysymys kokeiluun osallistuville esitettiin eilen, tiistaina 9. heinäkuuta. Tuolloin osallistujia pyydettiin kertomaan, miten hyvin he ovat tottuneet eurohintojen käyttöön. 98 vastaajasta yli puolet (54%) kertoi tottuneensa eurohintojen käyttöön melko hyvin ja reilu neljäsosa (27%) hyvin. Huonosti eurohintojen käyttöön kertoi tottuneensa kuusi prosenttia vastaajista ja melko huonosti hieman yli joka kymmenes (13%)

Palvelualojen ammattiliiton yhteiskuntasuhteiden sihteeri Kalervo Haverinen toteaa tulosten vastaavan palvelualan työntekijöiden kokemuksia. Etenkin kaupanalalla euroon tottuminen on käynyt kuviteltua helpommin.
– Se todistaa, että euron tulo ennakoitiin hyvin, tietoa jaettiin riittävästi ja koulutusta oli tarpeeksi ainakin isommissa liikkeissä. Myöskään etukäteen pelättyä väärennettyä rahaa ei ole ollut liikkeellä, Haverinen sanoo.

Jäsenpaneelikokeilun tekniikasta vastaa Sonera Oyj. Paneelikyselyyn osallistuminen on mahdollista kaikkien operaattorien asiakkaille, ja osallistuminen on vastaajille maksutonta. Nyt toteutettu pilottikokeilu sujui hyvin. Kokeilun laajentamisesta päätetään ensi syksynä.

Lisätietoja:
SAK:n viestintä, puh. (09) 7721 368

Palvelualojen Ammattiliitto
Yhteiskuntasuhteiden sihteeri Kalervo Haverinen, puh. 050 331 6914

Sonera Mobile Operations
Yhteyspäällikkö Maija Mutku, puh. 0400 816 623