Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Epäselvyys työsopimuslain uudi…

Uutinen

Epäselvyys työsopimuslain uudistamisen kohtalosta tupon rakentavan valmistelun esteenä – Ammatillisen lisäkoulutuksen määrärahoja lisättävä (14.8.2000)

Valtion ensi vuoden budjettiesitys on vahvasti ylijäämäinen. Budjetin yleislinja tukee osaltaan vahvan talouskasvun jatkamista.

Veronkevennysten suuruusluokka on suhdannetilanteeseen nähden rohkea. Kevennysten kohdentaminen työn verotuksen vähentämiseen on myönteistä ja se antaa osaltaan mahdollisuuksia paranevan työllisyyskehityksen vauhdittamiseen. Työllisyystarkoituksessa olisi ollut perusteltua, että hallitus olisi painottanut veronkevennykset vielä rohkeammin pieni- ja keskituloisiin. Tähän olisi päästy käyttämällä SAK:n aikaisemmin esittämää työmatkakuluvähennyksen omavastuuosuuden poistamista.

Vahva talouskasvu ja julkisen talouden ylijäämä antavat mahdollisuuden paitsi lyhentää valtion velkaa ja keventää työn verotusta myös kehittää julkisia palveluja. Kansaneläkkeiden korotus, hammashuollon laajennus sekä yliopistomäärärahojen lisäys osoittavat, että uuden vuosituhannen alettua Suomella on varaa hyvinvoinnin aukkojen paikkaamiseen.

Budjettiesitykseen sisältyviä heikkouksia on syytä korjata eduskuntakäsittelyn aikana. Aikuisten ammatillisen lisäkoulutuksen ja työssäoppimisen määrärahoja on lisättävä vähintään 100 miljoonalla markalla, jotta työllisyyskehitystä voitaisiin tukea kestävällä tavalla. Työttömyysturvaan tarvitaan 150 miljoonan markan siirtymärahaa, jotta hallituksen aikaisempi sitoutuminen osallistua ansioturvan menoihin peruspäivärahaa vastaavalla summalla voi asteittain toteutua. Kuntien rahoituspohjasta on huolehdittava ja kunta ja valtiotyönantajan kansaneläkevakuutusmaksua on alennettava, jotta julkinen valta voi huolehtia kansalaisille tärkeistä palveluista ja kilpailu yksityisten palvelutuottajien kanssa ei vääristy.

Hallitus on päättänyt lisäselvitystyöstä työllisyyskehityksen ja ammattitaitoisen työvoiman saannin turvaamiseksi. Selvitystyö on sinällään perusteltua ja SAK on siihen valmis. SAK toteaa kuitenkin, että jo budjettiriihessä selvästi torjuttiin valtiovarainministeriön esitykset työttömyysturvan ja osa-aikaeläkkeen leikkauksista eikä SAK tule myöskään selvitystyön yhteydessä niitä hyväksymään. Päinvastoin on tarvetta työttömyysturvan ehtojen parantamiseen. SAK valmistelee selvitystyöhön omat ehdotuksena työllisyyden tukemiseksi ja ammattitaitoisen työvoiman saannin turvaamiseksi. Näitä esityksiä tulevat olemaan mm. asuntotuotannon varmistaminen kasvualueilla, aikuisten ammatillisen koulutuksen lisääminen ja eräät muut tärkeät asiat.

Tulosopimusta koskevan rakentavan valmistelun esteenä on epäselvyys työelämän perustuslain, työsopimuslain uudistamisen kohtalosta. SAK kiirehtiikin hallitusta saattamaan valmiiksi esityksensä työsopimuslain uudistamiseksi palkansaajan oikeudet turvaavalla tavalla. Työsopimuslain tasapainoinen uudistaminen on ehto tulosopimuksen syntymiselle, kuten SAK on aikaisemmin todennut.