Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Tuhannet työpaikat vaarassa Sa…

Uutinen

Tuhannet työpaikat vaarassa Saksan postissa

Saksan postilaitos aikoo karsia tuhansia työpaikkoja menestyäkseen kilpailussa markkinoiden vapautuessa. Suunnitelmaa ovat selostaneet saksalaiset lehdet, mutta postin edustajat eivät ole vahvistaneet tietoja virallisesti.

Raskaimpien arvioiden mukaan posti lakkauttaa 12 000 työpaikkaa. Eräät kustannusvertailut osoittavat, että yksityiset kirje- ja pakettiyritykset pystyvät alittamaan postin nykyisen hintatason jopa 30 prosentilla. Laskelmat perustuvat pääosin siihen, että yksityiset eivät tarjoa työntekijöilleen yhtä hyviä palkkoja ja sosiaalietuja kuin posti.

Saksalaislehtien mukaan posti toteuttaa tehokuurinsa ensi vuoden loppuun mennessä. Seuraavien kuukausien aikana työnantaja ja postilaisten ammattiliitto koettavat päästä yhteisymmärrykseen toteutettavista muutoksista.