Kolme keskusjärjestöä yhdistyy Unkarissa
Kolme ammattiliittojen keskusjärjestöä päätti liittyä yhteen Unkarissa. Perustava kokous pidettiin joulukuussa Budapestissa.
Kokous valitsi järjestölle johdon sekä hyväksyi ohjelman ja säännöt. Uusi keskusjärjestö ilmoittaa, että sillä on 250 000 aktiivista jäsentä sekä 100 000 eläkeläisjäsentä.
Unkarin ammattiyhdistysliike on melko hajanainen. Keskusjärjestöjä oli aiemmin kuusi ja järjestäytymisprosentti on eri tietojen mukaan 10–16.
Nyt yhteen liittyvät kolme keskusjärjestöä – MSZOSZ, ASZSZ ja SZEF – muodostuivat kaikki Unkarissa ennen vuotta 1989 toimineen yhden keskusjärjestön pohjalta. Muista keskusjärjestöistä kaksi, LIGA ja MOSZ, taas syntyivät tuolloisen vanhan hallinnon vastaisen liikehdinnän ja kansalaistoiminnan pohjalta, kertovat European Trade Union Instituten kokoamat tiedot.
Taustalla hallituksen toimet
Sanomalehti Népszabadság raportoi, että sulautuminen tapahtuu vähitellen. Ratkaistavana on vielä käytännön kysymyksiä. Ne liittyvät esimerkiksi omaisuuden siirtoon uudelle järjestölle, päällekkäisiin toimintoihin sekä keskusjärjestöjen edustuksiin eri elimissä.
Máté Komiljovics analysoi uuden järjestön synnyn syitä European Industrial Relations Observatoryn verkkosivuilla. Hän nostaa keskeiseksi syyksi vuodesta 2010 kahden kolmasosan enemmistöllä maata hallinneen oikeistohallituksen toimet.
Hallitus on muuttanut työlainsäädäntöä ja pysäyttänyt kolmikantaperiaatteella toimineen valtiollisen neuvoston työn. Lisäksi se on määrännyt eräissä julkisen alan ammateissa pakolliseksi kuulumisen oman alan kamareihin. Niihin on maksettava jäsenmaksua, ja tämä on vähentänyt järjestäytymistä ammattiliittoihin.
Ay-jäsenyydestä houkuttelevampaa
Sulautumisella on vankka tuki. Keskusjärjestö ASZSZ:n kongressissa joulukuussa 95 prosenttia kokousedustajista tuki äänestyksessä uutta keskusjärjestöä.
– ASZSZ ei sulaudu mihinkään muuhun järjestöön, vaan niitä liittyy kolme yhteen tasavertaisina osapuolina luomaan Unkarin vahvimman keskusjärjestön. Päätämme nyt liiton ja omasta kohtalostamme ja ainoastaan meistä itsestämme riippuu, voimmeko käyttää tätä uudistumisen mahdollisuutta, ASZSZ:n puheenjohtaja Tamas Szekely sanoi kokouksessa.
Uuden keskusjärjestön puheenjohtajaksi valittu Péter Pataky linjasi puheessaan keskeisiä tehtäviä. Liittojen on kyettävä palvelemaan paremmin jäseniään ja tehtävä ay-jäsenyydestä houkuttelevampaa. Niiden on vahvistuttava hankkimalla uusia jäseniä, mutta ei toisiltaan. Pataky korosti myös liittojen tarvetta luoda paremmat yhteydet ja verkosto muuhun yhteiskuntaan.
Heikki Jokinen