TT pillastui syyttä suotta (3.2.1999)
Totesin eilen Pörssisäätiön seminaarissa, että työmarkkinajärjestöt ovat aloittaneet tulospalkkausta koskevan selvitystyön yhteisessä työryhmässä. Selvennykseksi todettakoon, että yhteinen työryhmä asetettiin 28.1.1999.
TT:n johtaja Seppo Riski on tänään julkisuuteen saattamassaan tiedotteessa ilmoittanut, ettei TT neuvottele tulospalkkauksesta. Riskin hermostumisen taustalla taitaa olla vastaavaa tarpeetonta herkkähipiäisyyttä kuin jokin aika sitten, kun henkilöstörahastoista ei olisi saanut keskustella.
Riskin kannanotto on kummallinen sitäkin taustaa vasten, että metalliteollisuuden työnantajaliitto ja Metalliliitto tekivät jo viime syksynä tulospalkkausta koskevan sopimuksen. Pitääkö tämä sopimus nyt TT:n vaatimuksesta irtisanoa?
SAK:n mielestä tulos- ja voittopalkkioille kaivataan pikaisesti yhteisiä pelisääntöjä, jos niiden käyttöä halutaan lisätä. Jos TT todellakin kieltäytyy neuvottelemasta tulospalkkauksesta, niin se samalla vaarantaa tulospalkkioiden käyttöönoton laajentumisen suomalaisessa työelämässä.
Lisätietoja: Pertti Parmanne, puh. (09) 7721 310