Sadat tuhannet osallistuvat palkansaajien mielenilmaukseen
Lähes 300 000 palkansaajaa eri puolilla Suomea osallistuu parhaillaan SAK:n, Akavan ja STTK:n mielenilmaukseen. Työnseisauksilla vastustetaan hallituksen suunnittelemaa heikentää työehtoja.
Helsingin Rautatientorilla pidettävään päätapahtumaan on poliisin arvion mukaan kokoontunut yli 30 000 ihmistä.
Hallitus kertoi viime viikolla aikeestaan toteuttaa suoraan lainsäädännöllä ylityö- ja sunnuntaikorvauksien leikkaamisen, sairausloman palkattoman karenssipäivän sekä palkattomat arkipyhät ja vuosilomaoikeuden rajoittamisen.
Lisäksi hallituksen kaavailemat pakkolait estäisivät työnantaja- ja palkansaajaliittoja sopimasta työehtosopimuksissa lakia paremmista työehdoista.
SAK:n, Akavan ja STTK:n puheenjohtajat korostavat, että työntekijäjärjestöjen on mahdotonta hyväksyä hallituksen palkansaajiin kohdistamia pakkotoimia tai aikeita rajoittaa työmarkkinajärjestöjen vapaata neuvotteluoikeutta.
– Hallituksen esitys on äärimmäisen epäoikeudenmukainen, kun siinä kilpailukykyloikan maksajiksi laitettaisiin pieni- ja keskituloiset, erityisesti naiset ja vuorotyötä tekevät, puheenjohtajat korostavat.
Mielenilmauksen järjestäjät SAK, Akava ja STTK muistuttavat, etteivät ne vastusta talouden saattamista kuntoon. Järjestöt korostavat, että mahdollisten toimien on kuitenkin oltava tasapuolisia ja niistä on neuvoteltava kaikkien työmarkkinaosapuolien kanssa.
Twitterissä mielenilmausta voi seurata aihetunnisteella #stop. Rautatientorilla tapahtuma päättyy kello 13.