Voiko SAK vielä palata työmarkkinamallipöytään?
Kuulen usein kaksi kysymystä: Miksi SAK joulukuussa lopetti työmarkkinamallineuvottelut? Ja voiko SAK palata sitä koskeviin neuvotteluihin?
Media on sitkeästi uutisoinut, että SAK lähti työmarkkinamallineuvotteluista. Tarkkaan ottaen joulukuussa ei käyty neuvotteluja työmarkkinamallista. Kävimme osapuolten kesken keskusteluja siitä, onko edellytyksiä syventää keskustelut neuvotteluksi. SAK:n näkemyksen mukaan edellytyksiä ei ollut ja siksi neuvotteluja ei aloitettu. Totuus on siis vähemmän dramaattinen kuin nähdyt uutisotsikot.
Onko mahdollista, että edellytykset löytyisivät ja neuvotteluihin päästäisiin? Kiireisille vastaus on tekstin lopussa. Asiasta enemmän kiinnostuneille avaan ohessa ajatteluani tilanteesta.
Joulukuussa ei siis päästy puusta pitkälle. Syitä tähän on useampia. Keskeisin syy oli se, että pääministeri Petteri Orpon hallitus on leikkauksillaan romuttamassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja heikentämässä työlainsäädäntöä ennennäkemättömällä tavalla. Me emme ole valmiit kuittaamaan näitä leikkauksia ja heikennyksiä sillä varjolla, että saamme neuvotella työmarkkinamallista tai tutummin palkkamallista. Osa palkansaajajärjestöistä vaikuttaa olevan valmis hyväksymään kaikki muut sosiaaliturvan leikkaukset ja työelämän heikennykset, kunhan palkkamallista neuvotellaan. SAK ei ole valmis.
Joulukuussa totesimme myös, että kokonaisuuteen liittyvät olennaisesti lainsäädäntö paikallisesta sopimisesta ja työrauhasta. Miksi näin? On yleisesti ymmärretty ja hyväksytty asia, että palkanmuodostus ja palkankorotuksista sopiminen siirtyvät entistä enemmän paikalliselle tasolle. Siksi paikallisen sopimisen pelisäännöt ovat mitä suuremmassa määrin osa toimivaa työmarkkinamallia. Samoin on työrauhalainsäädännön laita.
Työtaisteluoikeudet ovat työehtoneuvottelujen ydintä. Tukityötaistelut on erityisesti tässä yhteydessä mainittava. Unohtaa ei sovi myöskään sitä, että työrauhan aikana tapahtuvista työtaisteluista koko joukko johtuu työnantajan tavasta tulkita työehtosopimusta, joko sitä valtakunnallista taikka sitten sitä paikallista sopimusta, jolla valtakunnallista tessiä on täsmennetty. Nyt hallitus on rajoittamassa lakko-oikeutta monin tavoin lähtien poliittisista lakoista ja päätyen sakottamaan yksittäistä työntekijää lakkoon osallistumisesta.
Paikallinen sopiminen ollaan vapauttamassa tavalla, joka mahdollistaa sopimisen oikeudet kaikille, mutta osalle ilman vastuuta ja velvollisuuksia taikka tehokasta valvontaa. Yleensä vapaudet ja vastuu kulkevat käsi kädessä, mutta tässä tapauksessa hallitus kulkee käsi kädessä Suomen yrittäjien kanssa unohtaen työntekijöiden oikeudet ja suojelun.
Paikallisen sopimisen vapauttaminen hallituksen kaavailemalla tavalla tulee hyvin todennäköisesti vähentämään työnantajien kannusteita liittyä työnantajaliittoon. Tällöin Suomessa yhä useampia työntekijä jää vaille valtakunnallisen työehtosopimuksen suojaa. Tämän on todennut julkisuudessa myös Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Uskokaa siis häntä, jos ette usko minua.
Mitä useampi työntekijä on työehtosopimuksien ulkopuolella, sen heikommin palkat ja työehdot kehittyvät. Tästä on kansainvälistä tutkimusta ja kokemusta roppakaupalla. Suomi ei olisi poikkeus.
Paikallisen sopimisen pelisäännöt ovat mitä suuremmassa määrin osa toimivaa työmarkkinamallia. Samoin on työrauhalainsäädännön laita.
Ongelman ratkaisuksi ehdotetaan minimipalkkalakia. SAK:n mielestä olisi parempi estää ongelmaa syntymästä. Minimipalkkalaki loisi Suomeen suuren joukon minimipalkkatöitä. Niistä olisi yhteiskunnan ja yksilön vaikea päästä eroon. Kerran neljässä vuodessa näkisimme myös poliittisen kiistan minimipalkasta. Minimipalkkatöihin jumiin jääneet eivät sen sijaan näkisi vilaustakaan oman työnsä vaativuuteen perustuvasta palkkauksesta, kokemuslisistä tai vuosittaisista palkankorotuksista.
Moiseen alamäkeen SAK ei halua Suomea, työmarkkinoita ja ihmisiä työntää.
Synkästä tulevaisuudenkuvasta takaisin nykyhetkeen. Pääministeri Orpo ja työministeri Satonen ovat vedonneet, että SAK palaisi työmarkkinamallineuvotteluihin. Hallitus haluaa neuvotteluja? Silloin olisi loogista, että muissakin työelämäkysymyksissä kuin vain työmarkkinamallissa, se neuvottelee osapuolten kanssa tai antaa osapuolten keskenään neuvotella niistä.
SAK:n epäuskoon hallituksen neuvottelupuheita kohtaan on toinenkin syy. Puheistaan huolimatta hallitus toimii jyräävästi. Kolmikantaryhmissä ei neuvotella. Tarkoitan, että kolmikantatyöryhmissä ei oteta huomioon palkansaajien esityksiä. On ihan sama, onko jonkin ehdotuksen takana yksi vai kaikki palkansaajajärjestöt. Tältä puolelta pöytää esitetyt ideat eivät etene. Työnantajien esitykset kyllä kelpaavat. Edellä sanottu ei ole kertomus yksittäisistä seikoista vaan työryhmien koko kuva.
Työmarkkinamallipöytään on edelleen mahdollista palata. Työministerin mukaan aikaa ratkaisulle on toukokuun loppuun saakka. SAK:n näkökulmasta paluu vaatii kuitenkin selkeitä parannuksia palkansaajien asemaan ja oikeuksiin niin työrauhaa kuin paikallista sopimista koskevassa lainsäädännössä. Jos hallituksella on tahtoa tähän, niin mikään ei sitä estä. Seuraukset olisivat myönteisiä työntekijöille ja koko tilanteelle.
Paluu neuvottelupöytään kohentaisi sitä paljon kaivattua ja tarvittua luottamusta työmarkkinoilla. Ja varmasti rauhoittaisi tunteita puolin ja toisin ennen syksyllä alkavia työehtosopimusneuvotteluja. Pallo on hallituksella.
