Hallitus haluaa naulata palkankorotuskaton lakiin
Porvarihallitus julkaisi pitkien neuvottelujen jälkeen hallitusohjelmansa. Vaalituloksen perusteella oli toki tiedossa, että suomalaisille työtätekeville hallitusohjelma olisi vaikea pala nieltäväksi, mutta oli silti yllättävää, miten suora hyökkäys hallitusohjelma on paitsi työntekijöitä myös koko suomalaista työmarkkinajärjestelmää kohtaan.
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että työriitalakiin lisättäisiin pykälä, jonka perusteella valtakunnansovittelija tai sovittelulautakunta ei voisi esittää sovintoratkaisua, jonka palkankorotukset ylittäisivät ”yleisen linjan”. Tämä on herättänyt hämmästelyä ja järkytystä ympäri työmarkkinakentän. Ihmettelijöiden joukkoon liittyi myös valtakunnansovittelija, joka totesi, että odotuksena ja oletuksena oli, että työmarkkinaosapuolet neuvottelisivat suomalaisesta työmarkkinamallista ilman hallituksen tai eduskunnan puuttumista.
Työnantajien vahva koordinaatio työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä on perustunut ajatukselle, että vientialojen työehtosopimusratkaisut määrittävät kustannusraamit myös kaikille muille työehtosopimuksille. Muiden sopimusten neuvottelut eivät ole juuri edenneet, ennen kuin teknologiateollisuuden työehtosopimuksen osalta on saatu ratkaisu.
Työnantajien määrittämän vientivetoisen mallin naulaaminen lakiin on erikoinen ratkaisu. Jo pelkästään sen toteuttaminen on todella hankalaa. Kuka määrittää hallitusohjelmassakin mainitun ”yleisen linjan”? Voidaanko laissa viitata yhteen työmarkkinaosapuolten solmimaan työehtosopimukseen? Tuskinpa.
Työmarkkinat jähmettyisivät tilanteeseen, jossa yksi korotustaso leviäisi kaikille ja todellinen alakohtainen työehtojen kehittäminen ja alakohtaisten erojen huomioiminen jäisi pois. Esimerkiksi sukupuolten välisten palkkaerojen kurominen kiinni naisvaltaisten matalapalkka-alojen korkeampien korotusten avulla olisi mahdotonta sovittelun kautta. Sovittelijan rooli ja merkitys työrauhan turvaajana heikentyisi.
Vaikka tekninen ratkaisu löydettäisiinkin, Suomi on sitoutunut Kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimuksiin, jotka turvaavat kollektiivisen neuvotteluoikeuden nimenomaisesti työmarkkinaosapuolille. Valtioiden tehtävä on edistää osapuolten neuvotteluja puuttumatta neuvottelujen sisältöön. Järjestäytymisvapaus ja sitä kautta neuvotteluoikeus työehdoista on aivan keskeinen oikeus, johon valtiolla ei ole asiaa puuttua.
Hallitusohjelmassa korostetaan monessa kohdassa työrauhaa. Sorkkimalla työmarkkinoiden ydinalueelle kuuluvia neuvottelu- ja työtaisteluoikeuksia tuloksena on varmasti jotain aivan muuta.
