Onko suomalainen yhteiskuntaa valmis toivottamaan muualta muuttaneet työntekijät tervetulleeksi?
Työperäisen maahanmuuton lisäämisestä puhutaan juuri nyt paljon. Yleisin julkisuudessa toistuva väite on, että syntyvyyden laskun vuoksi työperäisen maahanmuuton lisääminen on yksi tärkeimmistä tekijöistä, joilla hyvinvointivaltion rahoitus voidaan turvata. Valitettavasti paljon vähemmän puhutaan siitä, miten maahan muuttaneet työntekijät viihtyvät työpaikoilla, tuntevat itsensä tervetulleiksi ja kiinnittyvät suomalaiseen yhteiskuntaan.
Nostan esiin muutamia kiireellisesti korjausta kaipaavia asioita, jos haluamme aidosti ja tuloksellisesti lisätä työ- ja osaamisperusteista maahanmuuttoa ja samalla työllistää ja osallistaa täällä jo asuvia maahan muuttaneita osaajia.
Ensimmäinen on kunnollisen ja riittävän kielikoulutuksen tarjoaminen muualta muuttaneille. Kielitaito ei liity vain työelämään, vaan on osa laajempaa kotoutumista ja elämänhallintaa. Se on myös osa paljon puhuttua pitovoimaa, joka saa maahan muuttaneet työntekijät perheineen jäämään Suomeen. Kielitaidon puute rajoittaa kiinnittymistä yhteiskuntaan ja osallisuuden tunnetta sekä saattaa vaikuttaa päätökseen, että muutetaankin pois etäiseksi jääneestä Suomesta.
Tässä kaivataan työnantajien aktiivisempaa roolia ulkomailta rekrytoitujen työntekijöiden kielikoulutuksen järjestämisessä. Merkittävillä työvoimapula-aloilla voitaisiin työnantajia myös tukea kielikoulutuksen järjestämisessä. Selvää on, että kasvava työperäinen maahanmuutto edellyttää onnistuakseen laadukkaita ja helposti saatavilla olevia kielikoulutuspalveluita sekä työelämän pelisääntöjen tuntemusta.
Toinen asia on rekrytoinneissa esiintyvän syrjinnän ja ennakkoluulojen kitkeminen. Työvoimapulasta puhutaan paljon, mutta samaan aikaan edelleen osassa yrityksiä ei haluta palkata maahanmuuttajia. Syyksi yrittäjät usein ilmoittavat riittävän kielitaidon puutteen. Jopa Suomessa syntyneillä, joilla sattuu olemaan vierasperäinen nimi, on hankaluuksia päästä työhaastatteluun.
Työ- ja osaamisperusteisesta maahanmuutosta käyty keskustelu on ristiriitaista. Samalla kun korostetaan, että tarvitsemme lisää työperäistä maahanmuuttoa ja osaajia, muualla hankittua osaamista ja tutkintoja ei lähtökohtaisesti arvosteta. E2-tutkimuksen mukaan moni heidän kyselyynsä vastanneista kokee Suomeen tullessaan ulkomailla hankitun koulutuksen ja kokemuksen vähättelyä. Samaa totesivat myös Suomessa asuvat korkeakoulutetut ulkomaiset osaajat ja suomalaiset paluumuuttajat.
Miten Suomi pystyy houkuttelemaan runsaasti kansainvälisiä osaajia perheineen, jos täkäläinen mentaliteetti ja maine on, että muualla hankittuun osaamiseen ja tutkintoihin ei luoteta, maassa jo asuvia ulkomaalaistaustaisia osaajia ei arvosteta eikä heitä haluta palkata töihin? Herää kysymys, mitkä ovat luottamuksen ehdot.
Kolmanneksi tarvitsemme EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta ns. kolmansista maista tulleiden henkilöiden tehokkaan tutkintojen tunnustamisprosessin. Tuoreen ammattibarometrin mukaan puolet työvoimapula-ammattien kärkipäässä olevista ammateista on terveys- ja sosiaalialalta. Ulkomailla hankitun terveydenhuollon ammatin harjoittaminen Suomessa edellyttää yleensä laillistusta, oikeutta käyttää nimikesuojattua ammattinimikettä tai ammatinharjoittamislupaa. Tällä hetkellä tutkintojen tunnustamisen ja laillistamisen tie on hidas, kallis ja raskas.
Esimerkiksi Venäjän sotaa paenneiden ukrainalaisten joukossa on paljon terveydenhuollon ammattilaisia, muun muassa lääkäreitä ja sairaanhoitajia, jotka eivät ymmärrettävästi voi Suomessa suoraan työskennellä edes lähihoitajina. Järkevintä olisi pikaisesti järjestää heille täydennys- ja kielikoulutusta, jotta he pääsisivät työn syrjään kiinni. Sen jälkeen he voisivat kouluttautua työn ohessa sairaanhoitajiksi ja lääkäreiksi. Vaikea ymmärtää, miksi tähän ei ole jo ryhdytty ottaen huomioon, että yksityiset firmat alkavat rekrytoida jo Keniasta hoitajia.
Neljänneksi tarvitsemme tehokkaat työkalut ulkomaisten työntekijöiden hyväksikäytön torjuntaan ja ennalta ehkäisyyn. Työ- ja osaamisperusteinen maahanmuutto ei voi ikinä toimia kestävällä tavalla ilman että työmarkkinarikollisuus saadaan kuriin. SAK esittää tähän useita keinoja ensi vaalikauden tavoitteissaan.
Lopuksi haluan vielä nostaa esille yleisen asenneilmapiirin muualta tänne muuttaneita kohtaan. Vaikka töissä olisikin kaikki hyvin, tuskin kukaan ulkomaalaistaustainen henkilö – oli hän sitten huippuosaaja tai tavallinen työntekijä – viihtyy maassa, jossa hänet koetaan lähes välttämättömänä pahana tai pelkästään työvoimana ja Suomen kestävyysvajeen korjaajana.
Tämä on haaste erityisesti kaikille niille tahoille, jotka kehottavat roimasti lisäämään työperusteista maahanmuuttoa. Näyttäkää esimerkkiä ja palkatkaa ensi alkuun Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia maahan muuttaneita osaajia. Jos kansainvälinen ja monimuotoinen työelämä muuttuu normiksi, silloin on helpompaa myös houkutella huippu- ja muita osaajia ulkomailta.
