Minimipalkkoja ja tes-neuvotteluja koskeva mahdollisimman kunnianhimoinen direktiivi on hyväksyttävä
Rooman sopimuksesta tulee kuluneeksi 65 vuotta 25. maaliskuuta 2022. Sopimuksella perustettiin Euroopan talousyhteisö, joka yhdisti sodasta toipuvat maat taloudellisen yhteistyön hankkeeseen. Kyseessä oli visio, joka kannusti Euroopan maita sitoutumaan jatkuvaan vuoropuheluun, jotta rauha säilyisi alueella.
Eurooppa-hankkeen perustajat tiesivät, että sen toimintaedellytyksenä oli kansojen tuki. Taloudellisen yhteistyön ja lähentymisen tuli edetä rinnakkain yhteisen hyvinvoinnin kanssa.
Lupauksen taloudellisen lähentymisen tuomasta vauraudesta tuli yhdistyä sosiaaliseen lähentymiseen. Tämä lupaus on osin lunastettu.
Sosiaalisen Euroopan rakentaminen on kestänyt kauemmin ja osoittautunut mutkikkaammaksi kuin taloudellisen yhteistyön vakiinnuttaminen. Edistysaskeleet, kuten yhteisen eurovaluutan käyttöönotto, ovat vahvistaneet jäsenvaltioiden talouksien yhdentymistä ja keskinäistä riippuvuutta, mutta ne eivät ole estäneet sitä, että kuilun instituutioiden ja kansalaisten välillä on nähty kasvavan.
Koska tästä seuranneen sosiaalisen epätasapainon korjaamiseksi ei ole olemassa eurooppalaisia keinoja, Euroopan on katsottu palvelevan yksinomaan taloudellisia etuja.
Vuoden 2008 talouskriisi vahvisti tätä mielikuvaa. Se korosti epäluottamusta eurooppalaisia toimielimiä kohtaan ja edisti siten populististen ja euroskeptisten tai -fobisten liikkeiden kehittymistä.
Meni melkein 10 vuotta, ennen kuin poliittisen keskustelun keskiössä alettiin taas käsitellä sosiaalisia kysymyksiä. Käännekohta oli Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin käyttöönotto vuonna 2017.
Solidaarinen lähestymistapa covid-terveyskriisiin osoittaa myös, kuinka tärkeä asia tämä uusi sosiaalinen ulottuvuus on. Edistystä ei silti tapahdu riittävästi, kun ajatellaan tulossa olevia haasteita.
Eurooppalaiset työntekijät haluavat, että Eurooppa on vahva, tukea ja suojaa antava sosiaalinen yhteisö. Epävirallisen työllisyys- ja sosiaaliasiain neuvoston kynnyksellä ja Rooman sopimuksen vuosipäivän hengessä vaadimme eurooppalaisia päättäjiä hyvittämään vuosien toimettomuuden hyväksymällä mahdollisimman kunnianhimoisen minimipalkkoja ja työehtosopimusneuvotteluja koskevan direktiivin.
Tässä direktiivissä on vaadittava, että minimipalkan lakisääteisesti määrittäneiden jäsenvaltioiden on varmistettava, että Euroopassa kaikilla työntekijöillä on varaa elää ihmisarvoista elämää.
Joissakin jäsenvaltioissa vakiintuneet työmarkkinaosapuolten autonomian takaavat kansalliset käytännöt on säilytettävä, ja lisäksi direktiivissä on vaadittava jäsenvaltioita määrittelemään yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa toimenpiteet työehtosopimusneuvottelujen kehittämiseksi ja vahvistamiseksi kaikissa Euroopan maissa.
Erityisesti eri toimialojen välillä ja toimialatasolla tehtävät työehtosopimukset ovat paras väline neuvotella asianmukaisista palkoista ja työntekijöiden tuottaman varallisuuden entistä oikeudenmukaisemmasta jakamisesta. Lisäksi työehtosopimusneuvotteluilla voidaan parantaa työoloja ja taata työntekijöiden entistä tiiviimpi osallistuminen työnantajayritysten päätöksentekoon.
Tämä direktiivi on todellinen tilaisuus Euroopalle: sillä voidaan palauttaa kansalaiset Eurooppa-hankkeen piiriin lainsäädännön keinoin, jotta saadaan aikaan todellisia myönteisiä muutoksia. Puheenjohtajavaltio Ranska on nostanut asian prioriteetikseen ja voi tulevina viikkoina saattaa sen menestyksellä päätökseen. Kehotammekin Euroopan toimielimiä ja hallituksia pyrkimään sopimukseen, joka täyttää sekä eurooppalaisten työntekijöiden että laajemmin alueen kansalaisten odotukset.
LAURENT BERGER, ETUC:n puheenjohtaja ja CFDT:n pääsihteeri, Ranska; PEPE ALVAREZ, UGT:n pääsihteeri, Espanja; REINER HOFFMAN, DGB:n puheenjohtaja, Saksa; JARKKO ELORANTA, SAK:n puheenjohtaja, Suomi; WOLFGANG KATZIAN, ÖGB:n puheenjohtaja, Itävalta; LUIGI SBARRA, CISL:n pääsihteeri, Italia; MARIE HÉLÈNE SKA, CSC:n pääsihteeri, Belgia; ANDRZEJ RADZIKOWSKI, OPZZ:n puheenjohtaja, Puola
Julkaistu Turun Sanomissa 15.2.2022
