Kollektivismin kunnianpalautus – Ihmiskunnan ja planeetan kohtalonkysymykset on ratkaistava järjestelmätasolla
Ilmastonmuutos, totuuden jälkeinen aika, itsevaltaisuuden ihannointi, taloudellinen eriarvoisuus, luonnon monimuotoisuuden ehtyminen, ruokakriisit ja pakolaisuus ovat yksittäinkin ajateltuna ahdistavan suuria ilmiöitä. Onneksi ympäri maailmaa on herätty ihmiskunnan ja planeetan tulevaisuutta koskeviin kohtalonkysymyksiin. Kansalaisliikehdintä on ilahduttavan vilkasta.
Meistä on tullut hyviä tiedostajia. Osaamme vaatia julkisuudessa toimia planeetan pelastamiseksi ja muistutamme toisiamme ja itseämme aiheellisesti siitä, että hyvin pian on jo myöhäistä. On toimittava heti, jos haluamme elämänmuotomme, kansalaisoikeuksien ja yhteiskuntarauhan säilyvän. Yhä laajemmin ymmärretään sekin, että muutos on mahdollinen vain, jos jokainen meistä tekee osansa. Muutos lähtee yksilöistä.
Yksilöajattelu on sopinut oivalla tavalla viime vuosikymmenten henkeen. Mikään ei ole ollut hienompaa kuin voimautunut yksilö, joka esimerkillään ja energiallaan saa aikaan muutoksen itsessään ja lähipiirissään. Meistä on itse asiassa tullut hämmästyttävän yksilökeskeisiä, ja ehkä se on ollut paljolti tarpeen. Paljon hyvää olisi jäänyt keksimättä ja toteuttamatta, jos olisi ollut luottaminen järjestelmiin, äänestyksiin ja enemmistöpäätöksiin.
Sohvasosiologina heittäisin, että individualismi laukaistiin todelliseen nousukiitoon 80-luvulla Reaganin, Thatcherin ja Gordon Gekkon toimesta. Kylmän sodan jälkeen yksilöllisyys pidettiin lennossa 90-luvulla liberaalin markkinatalouden jäätyä ainoaksi globaalitason ideologiaksi, ja uudella vuosituhannella odottivat jo uusliberalismi, IT-kupla, kaupunkien alati kohoavat asuntohinnat sekä tämän vuosikymmenen outous eli olematon korkotaso.
Näillä ja muilla erimittaisilla ilmiöillä on omat syntysyynsä ja niiden merkityksestä voi olla montaa mieltä. Yhteistä näille kehityskuluille on kuitenkin se, että ne ovat tukeneet vaurastuvan keskiluokan pyrkimyksiä ja vahvistaneet yhteistä uskoamme vapaan markkinatalouden ja sen myötä keskinäisen kilpailun, voitontavoittelun ja yksilönvastuun oikeutukseen.
Individualismin ja yksilöllisten sankaritarinoiden varjoon on jäänyt se seikka, että yhteistä hyvinvointiamme on koko ajan rakennettu kollektiivisten järjestelmien varassa. Ja nämä samat järjestelmät kannattelevat meitä edelleen läpi elämän; yksilökeskeinen menestyspuhe vain kovin usein unohtaa niiden merkityksen. Kollektiiviset järjestelmät luotiin, koska sairausvakuutus, työttömyysturva ja eläkkeet ovat kaikki yhtä ihmistä suurempia kysymyksiä. Samoin riittävää asuntotuotantoa, väyläverkostoa, kunnallistekniikkaa ja arjen turvallisuutta ei olisi pystytty varmistamaan ilman yhteisvastuuseen perustuvaa osallistumista, päätöksentekoa ja hallinnointia.
Meidän aikamme yhtä ihmistä suuremmat kysymykset liittyvät koko sivilisaation säilymiseen. On hyvä alku, että osoitamme yksilöinä ilmastotietoisuuttamme, kompensoimme hiilijalanjälkeä, syömme ekologisemmin, siirrymme sähkö- tai hybridiautoihin tai pyöräilemme useammin töihin. Mutta tuntuva ja pysyvä muutos on pakko luoda järjestelmätasolla, kollektiivisin toimin. Siinä tulemme tarvitsemaan paitsi rohkeita yksilöitä, myös voimakkaita ja eteenpäin katsovia organisaatioita.
