Kuka vastaa Suomeen töihin muuttavan kotoutumisesta?
Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti hiljattain yhdessä sisäministeriön kanssa työryhmän tukemaan kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden maahantuloa ja integroitumista. Työryhmän tavoitteena on sujuvoittaa maahantuloon liittyviä prosesseja ja parantaa opiskelijoiden integroitumista Suomeen. Ajatus on tärkeä, mutta kansainvälisten opiskelijoiden ohella tulisi kuitenkin panostaa myös muiden maahan muuttavien integroitumisen tukemiseen.
Niin opiskelujen perässä kuin muusta syystäkin Suomeen muuttava kohtaa uuden yhteiskunnan kielineen ja kulttuureineen. Erityisen tärkeää uuteen maahan kotoutumisen kannalta olisi päästä mahdollisimman pian kiinni kotimaisen kielen oppimiseen. Vaikka työelämässä on yhä useammin mahdollista päästä tehtäviin, joissa pärjää esimerkiksi englannin kielellä, on kotimaisen kielen taito silti olennainen työllistymistä edistävä tekijä ja avain työuralla etenemiseen.
Kielitaidon edut eivät rajoitu pelkästään työelämässä pärjäämiseen, vaan kielitaito tukee kotoutumista ja luo itsenäisyyttä. Kun kielitaito paranee, helpottuu omien asioiden hoitaminen ja riippuvaisuus muiden avusta vähenee. Kielitaito tukee sosiaalista elämää ja mahdollistaa niin pakolliset asioinnit viranomaisten kanssa kuin muissakin palveluissa asioimisen.
Erityisesti työperäisille maahanmuuttajille on kuitenkin liian vähän mahdollisuuksia kielen oppimiseen ja he saattavat jäädä muista riippuvaiseen asemaan kielitaitonsa vuoksi. Jos työperäinen maahanmuuttaja muuttaa Suomeen tehdäkseen sellaista työtä, joka ei vaadi kotimaisen kielen osaamista, on epätodennäköistä, että hänelle tarjoutuu relevantteja mahdollisuuksia oppia suomea tai ruotsia. Kotimaisten kielten oppimisen tukeminen tulisikin olla automaattisesti työperäisille maahanmuuttajille tarjottava mahdollisuus. Luontevinta olisi tuoda kielen oppiminen työpaikoille.
Jos pitkitämme tilannetta, jossa kukaan ei huolehdi työperäisten maahanmuuttajien kielitaidosta, tulee jonkun auttaa heitä hoitamaan asiansa aina Kelan hakemuksista lääkärissä asiointiin. Tällä hetkellä monella työperäisellä maahanmuuttajalla on vaihtoehtona kysyä apua työnantajalta, jolla ei kuitenkaan ole velvollisuutta tarjota tätä apua. Moni työnantaja toki toimii esimerkillisesti ja tukee työntekijöitään työelämän ulkopuolisten asioiden hoitamisessa, oli kyse sitten vapaa-ajan harrastusten löytämisestä tai maistraattiin tulkiksi lähtemisestä. Tällaisen tuen ei kuitenkaan tulisi olla työnantajan hyvän tahdon varassa, ja on kaikkien kannalta kestämätön tilanne, jos Suomeen rekrytoidaan ihmisiä Suomen ja Euroopan ulkopuolelta ilman, että heille taataan riittävästi tukea.
Maahan muuttavalle tulisikin tarjota aito mahdollisuus sekä kielen oppimiseen että yhteiskunnan käytäntöihin tutustumiseen. Tällä hetkellä on jo olemassa erilaisia neuvontapalveluja, mutta haasteena on se, ettei tieto niistä välttämättä tavoita heitä, jotka näitä palveluita eniten tarvitsisivat. Tästä syystä olisi harkitsemisen arvoista selvittää, voisiko työelämään perehtyessä tarjota myös yleisempää perehdytystä yhteiskuntaan ja tukea arjen asioiden hoitamista, jolloin monimutkaisempiin tarpeisiin vastaaminen voitaisiin jättää asiantuntijoiden tuottamien neuvontapalveluiden hoidettavaksi.
Työperäiselle maahanmuuttajalle on usein luontevaa saada tietoa vertaisilta, eli työkavereilta. Monilla työpaikoilla on käytäntönä nimetä uudelle työntekijälle työyhteisöstä eräänlaiseksi oppaaksi tai tuutoriksi kokeneempi työntekijä, jonka kanssa hän voi aluksi opetella asioita ja siirtyä pikkuhiljaa tekemään asioita itsenäisesti. Hyvänä käytäntönä voisi pitää sitä, että työyhteisöihin koulutettaisiin vertaisia työntekijöitä, jotka toimivat maahanmuuttajataustaiselle työntekijälle apuna itse työn sisällön oppimisen lisäksi myös organisaation kulttuuriin ja uuteen kotimaahan kotoutumisessa. Jos työpaikalta saisi tällaista tukea ja lisäksi kotimaisen kielen opiskelu olisi mahdollista työn yhteydessä, saisi moni työperäinen maahanmuuttaja jo huomattavasti paremmat valmiudet uuteen kotimaahan integroitumiseen.
Uusista kotoutumispalveluiden muodoista keskusteltaessa on luonnollista pohtia sitä, kuka palvelut kustantaa. Ideaali tilanne olisi, että sekä työperäisten maahanmuuttajien kielen oppiminen että muu integroituminen tapahtuisivat mahdollisimman pitkälti työpaikoilla. Tällöin vältytään tilanteelta, jossa työntekijä esimerkiksi vuorotyön takia jää kurssien ja muiden palveluiden ulkopuolelle. Kustannuksia voitaisiin jakaa työnantajan ja valtion kesken. Jos valtion intresseissä on asettaa blogikirjoituksen alussa mainittu työryhmä pohtimaan kansainvälisten opiskelijoiden integroitumista, voisi olettaa, että myös työperäisten maahanmuuttajien parempaan integroitumiseen löytyy kiinnostusta. Luonnollisesti olisi myös työnantajan etu, jos työperäinen maahanmuuttaja saa tarvittavan osaamisen hoitaakseen itsenäisesti omat asiansa.
Julkisessa keskustelussa maahanmuutosta kaavaillaan ratkaisua väestörakenteen korjaamiseen ja työmarkkinoiden tarpeisiin vastaamiseen. Maahanmuuttajia ei tulisi kuitenkaan tarkastella vain tilastotasolla, vaan pitää muistaa, että numeroiden sijaan Suomeen tulee ihmisiä, joiden tarpeisiin sekä työelämän että yhteiskunnan on vastattava. Maahanmuuttokeskustelussa pitäisi myös kuulua maahanmuuttajien oma ääni, ja meidän pitäisi kiinnostua tilastojen ohella myös näiden tulevien suomalaisten omista intresseistä ja motivaatiosta. Liian usein Suomessa ollaan valmiita toivottamaan ihmisiä tervetulleiksi työvoimapulasta kärsiviin ”sisääntuloammatteihin”, samalla kun niin kutsutusti paremmat tehtävät säästetään suomalaisille.
Monikulttuurisuus rikastuttaa parhaimmillaan koko työyhteisön arkea ja maahanmuuttajalle työ voi olla erinomainen tuki uuteen maahan kotoutumiselle. Työelämässä saattaa kuitenkin tulla vastaan myös väärinymmärryksiä ja haasteita ja pahimmillaan maahanmuuttaja kohtaa työelämässä hyväksikäyttöä. Onkin tärkeää taata, että työelämä on yhdenvertaista ja oikeudenmukaisuutta sekä pelisääntöjä noudatetaan kaikkien, myös maahanmuuttajien, kohdalla. Jotta myös työperäiset maahanmuuttajat saadaan tietoisiksi työelämän pelisäännöistä ja omista oikeuksistaan, on heille järjestettävä nykyistä enemmän mahdollisuuksia oppia suomalaisesta yhteiskunnasta ja kotoutua Suomeen.
Sosiaalipsykologi Ella Lautaniemi (VTM) työskenteli keväällä 2019 SAK:n Mahdollisuuksien aika -hankkeessa. Hän toteutti SAK:lle selvityksen, jossa tarkasteltiin monikulttuuristen työpaikkojen henkilöstöpolitiikkaa.