Työmarkkinoilla on ilmeinen tarve sopimiseen ja laajempien yhteisten ratkaisujen löytämiseen
Työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin on vahvasti paalutettu kaikkien puolueiden vaalitavoitteisiin. Tulevassa hallitusohjelmassa työllisyysasteen nosto tuleekin näkymään keskeisellä tavalla. Kohenevalla työllisyydellä halutaan rahoittaa hyvinvointivaltion kuluja, ja lähes kaikki puolueet ovat sitä mieltä, että tarvetta julkisten menojen lisäämiseen on vaikkapa koulutuksessa.
Hallituksen keinot vaikuttaa työllisyyden kohenemiseen ovat kuitenkin rajoitetut. Paljon on kiinni kansainvälisestä taloudesta ja Suomen vientimarkkinoiden vedosta. Niihin Suomen hallitus ei voi vaikuttaa.
Kolmen suurimman puolueet puheenjohtajat – Rinne, Orpo ja Sipilä – ovat kaikki tarjonneet yhteistyön kättä työmarkkinoille. Tämä onkin luontevaa ja ymmärrettävää, sillä hyvin usein hallitukset ovat rakentaneet talouspolitiikan kivijalan työmarkkinoilla tehdyistä ratkaisuista. Niin teki myös Sipilä runnoessaan kasaan kiky-sopimuksen.
Kukin puheenjohtajista on käyttänyt vähän erilaista termistöä ja sisältöäkin lähestyessään työmarkkinajärjestöjä, mutta yhtä kaikki: vetoapua hallituksen tekemisiin halutaan työmarkkinoilta. Rinne valitteli EK:n päätöstä vetäytyä keskitetyistä sopimuksista, Orpo tarjoili kolmikantaista koulutussopimusta ja Sipilä sitoutumista 75 prosentin työllisyystavoitteeseen ilman tietoa käytettävistä keinoista.
Huoli pääministerikandidaattien kesken on tietysti aito ja ymmärrettävä. Aloittava hallitus lähtee liikkeelle hidastuvan talouskasvun odotuksissa. Työmarkkinoiden neuvottelukierros pyörähtää käyntiin syys-lokakuussa vientialojen neuvotteluilla. Silloin tuore hallitus on jo lyönyt ohjelmansa lukkoon ja rakentanut pitkälle ensimmäisen talousarvioesityksensä. Viennin avauksen jälkeen vuorossa ovat yksityiset ja julkiset palvelualat, joiden sopimukset päättyvät vuodenvaihteen jälkeen. Työmarkkinaneuvotteluja käydään aina toukokuulle rakennusalan neuvotteluihin asti.
Puheenjohtajien puheet ja toiveet kertovat siitä, että se mitä työmarkkinoilla tapahtuu ja minkälaisia sopimuksia tehdään, vaikuttaa valtion talouteen ja politiikkavalintoihin ja päinvastoin. Ennen yhteensovitusta tehtiin keskitetyillä työmarkkinaratkaisuilla, mutta nyt tämä työkalu on viskattu EK:n takapihalle ruostumaan. Tarve sopimiseen ja laajempien yhteisten ratkaisujen löytämiseen on kuitenkin ilmeinen. Nyt vain ei ole olemassa pöytää eikä prosessia, jossa tätä tehdään.
Laajempia yhteisiä ratkaisuja tarvitaan esimerkiksi työllisyyden, tuottavuuden ja osaamisen parantamiseksi, työttömyysturvan uudistamiseksi, samapalkkaisuuden edistämiseksi, työelämän kehittämiseksi ja kilpailukyvystä huolehtimiseksi. Yksittäisissä työehtosopimusneuvotteluissa ei tällaista asialistaa voida edistää, koska sopijoilla on vain rajoitettu keinovalikoima käytössään.
Työnantajapuoli osoitti liikuttavaa yksituumaisuutta torpatessaan Rinteen kosiskelut, mutta Orpo ja Sipilä eivät samanlaisia rukkasia saaneet. Etelärannassa kai haistettiin liikaa tupon tuoksua Rinteen esityksessä, jota vasemmalta käyvä tuuli vielä vahvisti. Etelärannan reaktio kertoo myös vahvasta luottamuksesta siihen, että seuraavakin työehtosopimuskierros on työnantajatupo, jossa heidän palkkabunkkerinsa katto kestää ay-liikkeen syksyllä alkavan ja kevääseen 2020 jatkuvan rumputulen. Voi kuitenkin olla, että tällä strategialla sopimusten aikaansaaminen kaikilla rintamilla hankaloituu ja se taas ei ole kenenkään etu.
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Suomenmaassa 1.4.2019.
