Ideologista ristiretkeilyä
Maan nykyisen hallituksen aikana ammattiyhdistysliikkeen asemaa on haluttu heikentää monella tavalla. Etenkin monet porvaripoliitikot ja muut alaan vihkiytyneet ovat tehneet parhaansa palkansaajien kurittamiseksi.
Nämä haukat ovat katsoneet, että nyt niin poliittinen kuin taloudellinen tilanne antaa mahdollisuuden näyttää, mistä työn ja pääoman ristiriidassa todella on kysymys. Eikä konsteista ole ollut pulaa. Pakin kaikki kalut on käytetty.
Kurituslistasta saisi vaikka kuinka pitkän aina kilpailukykysopimuksesta alkaen, mutta keskityn tässä kirjoituksessani vain yhteen, vaatimukseen romuttaa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksun verovähennysoikeus.
Mielenkiintoista on, että niin poliitikot kuin mediakin puhuvat yleensä vain ay-jäsenmaksun verovähennysoikeuden poistamisesta tai rajoittamisesta. Ehkä tarkoitushakuisesti jätetään mainitsematta, että myös yrityksillä on verovähennysoikeus työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuista – kuten asiasta on aikanaan yhdessä sovittu.
Lisäksi yritykset voivat vähentää myös muiden elinkeinoelämän ja yrittäjien etujärjestöjen jäsenmaksut rajoituksetta. Sen sijaan työntekijöiden muihin työhön tai ammattiin liittyvien jäsenmaksujen vähennyskelpoisuutta on rajoitettu.
Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeudelle on olemassa myös vankat yhteiskunnalliset perusteet. Ammattiyhdistysliikkeen arvostelijoilta jää helposti huomaamatta muun muassa se, että palkansaajajärjestöt antavat asiantuntemuksensa koko yhteiskunnan käyttöön. Näin vaikkapa sosiaaliturvassa ja muussa kolmikantaisessa lainvalmistelussa.
Uskallan väittää, että nyt paljon esillä ollut perhevapaauudistus ei olisi niin vahvasti poliittisella agendalla, jos SAK ei olisi ollut asiassa aloitteellinen omalla esityksellään. Se on muuten saanut vahvasti kannatusta muun muassa kokoomuksessa.
Kokoomuksesta puheen ollen ammattiyhdistysliikkeen kimpussa on ollut erityisesti ensimmäisen kauden kansanedustaja Harry Harkimo. Tyylilleen uskollisena hän on julkisuudessa todennut, että ammattiyhdistysliikkeen valta on saatava ”murennettua”. Ja sitä hän yrittää tehdä muun muassa juuri jäsenmaksujen verovähennyksen poistamisella.
Pakko kuitenkin todeta, että Harkimo ja kumppanit ovat paitsi ideologisella ristiretkellä, mutta toisaalta jahtaamassa kärpästä. Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeudesta nimittäin tulee lähes mitätön asia valtion talouden kannalta, kun sitä katsoo kaikkien mahdollisten verotukien kautta.
On arvioitu, että ensi vuonna kaikkien verotukien määrä yltää lähes 27 miljardiin euroon. Verotuet ovat yhtä kuin verovapaudet, verovähennykset ja alemmat verokannat. Kun katsoo verotukien lähes 200-kohtaista listaa, huomaa, että suuri osa tuista suuntautuu elinkeino- ja yritysmaailmaan.
Harkimoa harmittavan työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen vähentämiseen kuluu vuosittain noin 200 miljoonaa euroa, mikä on siis vajaa prosentti koko verotukipotista. Jos tällaisen kärpäsen metsästys ei ole ideologista, niin mikä sitten. Toisaalta verovähennysoikeus on ammattiyhdistysliikkeelle tietenkin tärkeä.
Ruotsissa suunta näyttää olevan toinen. Siellä maan hallitus haluaa palauttaa ay-jäsenmaksujen verovähennyksen, jonka porvarihallitus valtakaudellaan poisti. Mutta ei tietenkään poistanut yritysten vastaavaa oikeutta.
Ruotsissa – kuten myös Suomessa – työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeutta on puolustettu työmarkkinamallin toimivuudella. Kun järjestäytymisaste pysyy korkeana, se on omiaan vähentämään levottomuuksia työpaikoilla ja työmarkkinoilla yleensä.
Hyvä kysymys onkin se, halutaanko tämä vakaus hukata ja siirtyä malliin, jossa jokainen on oman onnensa seppä ja jossa yhteiskunnallinen ilmapiiri entisestään kiristyy. Väitän, että jos näin tapahtuu, se ei tiedä hyvää Suomen taloudellisella kehitykselle.
Harri Järvinen
Kirjoittaja on SAK:n yhteyspäällikkö
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Sähköliiton Vasama-lehdessä 19.10.2017.
