Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Blogi Eläkelupausta ei pidä rikkoa

Blogikirjoitukset

Eläkelupausta ei pidä rikkoa

Työeläkevakuutusyhtiö Eteran toimitusjohtaja Stefan Björkman ehdottaa työeläkelupauksen heikentämistä ja osittaista luopumista etuusperusteisuudesta (HS 28.6.) ja tarkentaa vielä ehdotuksensa sisältöä (HS 1.7.). Björkmanin esitys mullistaisi koko nykyisen työeläkejärjestelmän rakenteen ja taloudellisen kestävyyden.

Suomalainen työeläkejärjestelmä on etuusperusteinen, eli eläkkeen suuruus perustuu palkansaajan koko työuran aikaisiin ansioihin ja sen taso on lakisääteisesti määritelty. Työntekijät voivat luottaa siihen, että he saavat kohtuullisen ja ennalta määritellyn toimeentulon eläkkeelle jäädessään. Järjestelmä on myös todettu kansainvälisissä arvioissa varsin toimivaksi.

Björkmanin ehdotus siirtäisi riskiä eläkkeen tasosta työntekijälle. Ihmisten pitäisi osata sijoittaa varallisuuttaan oikeisiin kohteisiin ja ennakoida sijoitustensa tuottoja vuosikymmeniksi eteenpäin. Käytännössä työntekijöiden olisi turvauduttava lisävakuutuksiin ja erilaisten sijoitusammattilaisten apuun. Eläkkeen suuruus olisi siitä huolimatta ihmisille yllätys ja epävarmuus omasta toimeentulosta eläkkeelle jäämisen jälkeen kasvaisi merkittävästi. Samalla työeläkelaitosten vastuullinen ja tuottava sijoittaminen menettäisi merkitystään ja luottamus työeläkejärjestelmään rapautuisi.

Pidämme Suomen nykyistä eläkejärjestelmää toimivana, taloudellisesti kestävänä ja huomattavasti oikeudenmukaisempana ratkaisuna. Työeläkeyhtiöillä on lakisääteinen velvollisuus huolehtia palkansaajien puolesta siitä, että työeläkemaksut sijoitetaan tuottavasti ja turvallisesti.

Kilpailukykysopimuksen yhteydessä sovittiin, että palkansaajien vastuu työeläkkeiden rahoituksesta kasvaa yhteensä 1,2 prosenttiyksiköllä vuoteen 2020 mennessä. Sopimuksessa on myös määritelty työeläkemaksujen taso vuoteen 2021 saakka. Eläketurvakeskuksen arvioiden mukaan sovittu maksutaso riittää eläkkeiden rahoitukseen pitkälle eteenpäin.

Eläkeuudistus tulee voimaan vuoden 2017 alussa. Ratkaisussa maksut ja etuudet ovat historiallisesti ensimmäistä kertaa tasapainossa. Nyt on oleellista, että uudistuksen mahdollistama työeläkejärjestelmän kestävyys toteutuu ja kansalaisten luottamus eläkejärjestelmään vahvistuu entisestään.

Sinikka Näätsaari, sosiaaliasioiden päällikkö, SAK
Katja Veirto, asiantuntija, sosiaalivakuutus, Akava
Katarina Murto, johtaja, STTK

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla 2. heinäkuuta 2016.