Back to the 60s?
Työntekijöitä, työnantajia ja yrittäjiä edustavat järjestöt ovat kaiken muun ohella ottaneet työn alle myös itsensä, jotkut ehkä naapurinsakin. Strategioita ja vähän miekkojakin on hiottu. Yksi ei halua enää sopia mistään, toinen ei tule kolmannen kanssa toimeen ja neljäs ampuu joka suuntaan.
Mikä tilanteeseen, itsetutkisteluun on ajanut. Syitä on monia. Tässä muutama: globalisaatio, digitalisaatio, ilmastonmuutos, hidas talouskasvu. Maailmanlaajuisten megatrendien lisäksi kotimaisia muutostekijöitä ovat muun muassa sopimuspolitiikan muutoshalu, paikallisen sopimisen lisäämishalu, taloudelliset, poliittiset ja järjestölliset suhdanteet sekä tietysti sinällään terve tarve uudistua.
Yhtä kaikki: hereillä pitävät jatkuva muutos ja epävarmuus, joista ikävä kyllä puhutaan jo pysyvänä olotilana. Ketteryyden vaatimus, tiedättehän.
Tuon edellä kirjoittamanikin jälkeen uskallan kuitenkin sanoa, että on olemassa asioita, jotka ovat ja pysyvät. SAK:laista edunvalvontaa tulevat jatkossakin ohjaamaan oikeudenmukaisuus ja heikomman puolustaminen. Kun nämä perusarvot pidetään mielessä, tavoitteiden asettaminen eri edunvalvontatilanteissa on jopa helppoa.
Vaikeuskerroin toki kasvaa, kun omia tavoitteita pitää yhteensovittaa muiden kanssa. Näitä ovat muun muassa SAK:n omat liitot, muut työmarkkinajärjestöt, maan hallitus ja monet muut.
Mutta – ja nyt alan vihdoin päästä johtopäätökseeni – kaikkein tärkeintä ammattiyhdistysliikkeelle alati muuttuvassa toimintaympäristössä on pitää rintama yhtenäisenä. Kun erilaiset muutosvoimat ulkoapäin ahdistelevat ja ahdistavat ihan riittävästi, palkansaajien keskinäiseen eripuraan ei pitäisi olla yhtään syytä.
On ymmärrettävää, että lähes sadalla palkansaajajärjestöllä on erilaisia näkemyksiä monistakin asioista. Mutta pitäisi nähdä metsä puilta: lähes kolmen miljoonan palkansaajan joukkovoimaa ei pidä uhrata vaikkapa joistakin prosenteista tai euroista vääntämiseen, jos ja kun uhkana on koko ammattiyhdistysliikkeen päivien päättäminen.
Senhän monet yrittäjät, poliitikot ja talousveijarit ovat jo ääneen sanoneetkin. Sellaisen tien päässä on kuitenkin yhteiskunta, josta Suomi alkoi päästä eroon oikeastaan vasta 1960-luvulla. Sinne ei enää tee mieli, vaikka mielestäni siihen suuntaan on jo jouduttu kulkemaan.
Harri Järvinen
SAK:n yhteyspäällikkö
harri.jarvinen@sak.fi
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Kouvolan Sanomissa 3. lokakuuta 2016.
